X – X

Grillauskausi lähestyy, joten tässäpä sesonkiin orientoiva kysymys: Syötkö maissintähkän vaakasuuntaan ”riveittäin” vaiko tähkän ympärystä mukaillen spiraalina? Jos vaakasuuntaan, pidät todennäköisesti enemmän algebrasta, jos taas ympäri pyörittäen, nautit todennäköisesti matemaattisesta analyysistä. Supertieteellistä!

Minä kaluan maissini vaakasuuntaan ja tykkäsin matikassa tosi paljon x:n ratkaisemisesta. Paljon enemmän kuin mistään limes-raja-arvo-pohdinnasta. Yhtälöiden ratkaiseminen oli palkitsevaa ongelmanratkaisua. Tykkäsin myös derivoinneista ja integroinneista, koska niissäkin pelattiin x:n funktioilla, ja niitä pystyi jo soveltamaan tosielämän ilmiöihin, kuten jonkin asian muuttumisnopeuteen.

Kun kouluaikoina sai kicksejä x:n ratkaisusta, niin ei ole ihme, että työelämässä nauttii ongelmanratkaisusta. IT-projektien arkipäivässä ongelmanratkaisu liittyy myös vahvasti Can do! -asenteeseen ja tekemisen meininkiin – yllättävän monet ongelmat ratkeavat näiden ominaisuuksien draivaamana.

Ratkaisukeskeisyys on eittämättä hyvä juttu, mutta toisinaan projektien ja tekemisen tiimellyksessä huomaa, että joku on tyrkyttämässä intohimoisesti ratkaisua – mutta on epäselvää, mitä ongelmaa se ratkaisee. Liiketoiminnan IT-projekteissa lähes kaikki ratkaisut täytyy pystyä perustelemaan, ja lähtökohtaisesti ihan minkä tahansa muutoksen tai kehityksen ensimmäiseksi perusteeksi kannattaa kaivaa ongelma, jonka esittämäsi ratkaisu taklaisi. Asioista päättävien ja vastuullisten on helpompi hahmottaa kompleksisempikin tekninen ratkaisu, jos pystyy artikuloimaan ymmärrettävästi, minkä ongelman tekniikkasi ratkaisee.

Eli kaivetaanpa muistoja taas matikantunneilta: Palkitsevia oli myös sellaiset matikan tehtävät, jossa lähtökohtana oli sanallinen tehtävänanto. Kun sanallisen tehtävänannon sai muotoiltua matemaattiseksi yhtälöksi, oli puolet pisteistä jo kasassa – eli ongelma oli siis määritelty! Ja kun sen yhtälön sai vielä ratkaistua, niin mielihyvä oli kaksinkertainen.