Tukholma

Lapsuuteni lomakonsepti oli päivä Tukholmassa. Autolla Helsinkiin. Laivalle. Pallomeri, yksikätiset rosvot, buffet, Snörenit, valkosuklaa ja vadelmaveneet. Kuka saa nukkua yläsängyssä. Tuhti aamiainen laivan lipuessa saaristomökkimaisemien ohi. Ulos. Gamla Stan. Stor och liten. Åhlens. Galleria. Hennes & Mauritzin laadukkaat L.O.G.G. t-paidat. Burger King. Moderna Museet. Rea-lapulla varustetut Vagabondin kengät. 18-vuotiaana osasin liikkua paremmin Tukholmassa kuin Helsingissä.

Tänäpäivänä työskentelen ruotsalaisessa firmassa. Käyn töiden puolesta ruotsissa jonkin verran, ja muutama viikko sitten työreissuni sattui sopivasti perjantaille. Niinpä päätin jäädä kaupunkiin vielä lauantaiksikin, sillä viimeisestä päivä Tukholmassa -turistireissustani oli vierähtänyt useampi vuosi.

 

Hotelli

Yövyin Central Hotel -nimisessä mestassa, joka sijaitsee Vasagatanilla ihan päärautatieaseman vieressä. Ei kuitenkaan niin vieressä, että junankolinoita tarvitsisi kuunnella. Hotelli ei ollut mikään luksusmesta, mutta siisti ja hyvä hinta-laatu-suhteeltaan. Maininta erinomaisesta aamiaisesta! Tarjolla oli perussetin lisäksi itse tehtyjä smoothieita, ruusunmarjajuomaa, raakapuuroa ja muuta hipahtavan terveellistä.

 

Kuninkaanlinna ja kuninkaalliset hääpuvut

Aamiaisen jälkeen käppäilin aamuauringossa hitaasti vanhaan kaupunkiin ja kuninkaanlinnalle. Linna aukesi kello 10, ja tasavallan kansalainen oli kärppänä jonon kärjessä jo kymmentä vaille. Syytän aamunvirkkuuttani. Vaikka en varsinaisesti tähdännyt paalupaikalle, niin sainpahan kuvata näytillä olleita hääpukuja ihan rauhassa.

Pakko myöntää, että vaikka kuningashuone instituutiona on minusta aivan järjetön, niin kyllä kuninkaallisissa häissä on jotain taikaa. Vaikka ovathan ne yksilöiden kohdalla ihan kohtuuttomia seremonioita. Eli vaikka Victorian ja Danielin häät (ja erityisesti Danielin puhe) oli ihanat, niin kyllä heitä tavallaan käy sääliksikin.

Pukujen jälkeen tein vielä pienen kierroksen linnan saleissa. Jossain kohtaa kimallusta ja kristallia tasavallan asukkaalle tuli ähky, ja luovutin.

 

Valokuvataiteen museo Fotografiska

Kyselin perjantaina toimistolla vinkkejä, missä minun kannattaisi lauantaina käydä. Sain kolme suositusta: Fotografiska. Siispä sinne. En ollutkaan tajunnut, että se punatiilinen makasiini, joka teininä Viking Linen terminaalilta tai terminaalille tarpoessa tuntui loputtoman pitkältä ja tylsältä seinustalta, kätkikin nyt sisäänsä ehdottomasti kovimman luokan valokuvia, mitä olen viimeaikoina nähnyt!

Vierailuni aikaan museossa pyöri kolme näyttelyä, kaikki tosi tosi hyviä. Yksi keskittyi muoti- ja julkkiskuviin, toinen vähemmistökansojen naisiin ja kolmas rikkomaan aasialaista häveliäisyyttä. Myös itse rakennus oli hieno, lounas ravintolan näkymät huikeat ja ruoka hyvää.

 

Rydbergs ja vadelmaveneraakapallero 

Iltapäivällä haahuilin aurinkoisella Södermalmilla ja vain pällistelin ympärilleni. Haukansilmäni skannailivat mukavaa kahvilaa, jossa olisin voinut juoda päiväkahvit, syödä jonkin herkun ja kirjoittaa parit blogipostaukset jemmaan (IT-aakkoset oli tuolloin kovasti vaiheessa). Juuri sen kovimman kahvikaipuu-puolituntisen aikana eteeni sattui ainoastaan Espresso Houseja, Starbuckseja ja Wayne’s Coffee. Lägg av, Stockholm, sulla pitäisi olla autenttisempaa annettavaa tasavaltalaiselle turistille! Kahvinitkiksissäni päätin lopulta mennä Wayne’s Coffee’hin, ja totesin, että vadelmaveneiden nimissä vadelma-lakritsi-raakapallero kahvin kyytipoikana on ihan riittävän autenttista hipsteröintiä tasavaltalaisturistin Tukholmalarpille.

Söderiltä haahuilin Lulu Lemonin joogavaateliikkeen (näitä ei saa Suomesta) kautta päivällisvaraukseeni Richeen. Valintani oli ökyspydäri eli fileestä tehty Rydbergs. Annos oli herkullinen, olut vähän laihanlaista ja ravintolamiljöö kaunis mutta meluisa.

Täyden vatsan turvin tasavaltalainen suuntasi tyytyväisenä kohti lentokenttäjunaa ja kotimaataan. Päivä Tukholmassa on edelleen ihan toimiva konsepti.