Lempikasvispihvit kera sörsselien
Tykkään falafeleista. Jopa Sodexhon. Parhaan falafel-annokseni olen syönyt Berliinissä, ja Helsingin parhaat Fafa’sissa ja Torissa. En ole kuitenkaan onnistunut tekemään itse kotona hyviä falafelejä, vaikka olen yrittänyt useamman kerran. Ne kai pitäisi uppopaistaa, mutta se on kyllä kotioloihin liian HC:tä.
Pitkän tuotekehittelyn tuloksena olen kuitenkin onnistunut jalostamaan vähän falafelmäisten kasvispihvien reseptin, ja tästä onkin tullut yksi lempikotiruuistani. Kasvispihvit sopivat mainiosti jonnekin myöhäisempien joulunpyhien ruokalistalle, kun kinkku alkaa jo tökkiä – näistä saa raikasta vaihtelua, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että kyllä valmisteluihinkin kuluu aikaa. Suosittelen valmistamaan myös sörsselit, muuten annos jää vajaaksi.
Kasvispihvit (n. 12 kpl)
2 prk (á 400 g, kuivapaino 240g) keitettyjä kikherneitä suolaliemessä
2 porkkanaa
2 kananmunaa
1 sipuli
120 g emmental-juustoa
2 tl juustokuminaa
1 tl garam masalaa
n. 3 cm tuoretta chiliä
1/3 nippua persiljaa
mustapippuria
0,5 sitruunan mehu
seesamin siemeniä
Surauta kikherneet sauvasekoittimella, blenderillä, magic bulletilla tai millä hyvänsä muussiksi. Ei haittaa, vaikka osa herneistä jäisikin rouheammiksi – se tuo mukavaa suutuntumaa. Pilko sipuli, chili ja persilja, ja sotke tahnan sekaan. Lisää mausteet. Raasta porkkanat ja juusto karkealla raastimella ja sekoita joukkoon. Sotke vielä joukkoon kananmunat ja sitruunamehu. Taputtele massa pulleiksi pihveiksi leivinpaperin päälle. Sirottele seesamin siemeniä pinnalle. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Vaihtoehtoisesti voit paistaa pihvit pannullakin, silloin piffiläiset kannattaa leivittää korppujauhon ja seesamin siementen sekoituksella.
Jugurttikastike
puolikas kurkku
1 valkosipulin kynsi
250 g paksua turkkilaista jugurttia
1/2 puska minttua
2 tl juoksevaa hunajaa
suolaa
mustapippuria
0,5 sitruunan mehu
Pilko kurkku pieneksi. Murskaa valkosipulin kynsi. Sotke jugurttiin. Hakkeloi minttu sekaan. Lisää hunaja, suola, pippuri ja sitruunamehu. Sekoita ja anna maustua hetki.
Avokadomöhnä
1 valkosipulin kynsi
2 avokadoa
1/3 nippua korianteria
4 rkl oliivioljyä
1 limen mehu
3 cm tuoretta chiliä
0,5 tl suolaa
Survo avokadot. Murskaa valkosipulin kynsi, hakkeloi korianteri, pilko chili ja lisää avokadomöhnän joukkoon. Lisää suola, oliiviöljy ja limen mehu. Sotke. Heitä avokadon kivi joukkoon, niin tahna ei tummu.
Tarjoile kasvispihvit ja tahnat salaatin, tomaatin ja basmatiriisin kanssa. Nams.
Nam, mitkä reseptit! Falafel rulez.
Laiskana minulla on aina hyvin varustettu varasto Saksasta tuottu BioEner merkin luomufalafel sekoituksia, johon voi lisätä jotain maun mukaan. Toinen suosikki kasvipihveille on Grünkern, joka on paikallinen erikoisuus – puoli kypsä, kuivattu spelttisiemenjauhe (nimellä myös ”Badenin riisi”). Sinne vaan kunnon raita tai muu jogurttikastike ja jotain vihreä mukaan ja ateria on valmis. Avokado ja korianteri on myös huippuyhdistelmä, pitää kokeilla. Myöhemmin… kun angina 2.0 loppuu ja jaksaa taas syödä jotain.
Voi Sonia, paranemisia! Angiina on hirveä.
Vielä tuosta Grünkernistä: Valmistatko sitä siis riisin tapaan vai teetkö siitä pihvejä? Kun kvinoastahan voi kai tehdä kumpaakin. Tuo Grünkern kuulostaa mielenkiintoiselta, olen huomannut että minulle ei vehnä oikein sovi, mutta speltti menee.
Kiitos.
Niitä on monelaisia, yleensä se sopii pihvina, mutta lisukkeenakin käy. Se nimi on vain ”riisi”; mutta se on lähes kuin kokoviljajauho (Grünkernschrot). Kätevä on valmis sekoitus luomuaineksina maustetu sekoitukset esim. http://diraction.org/lebensmittel/sonstiges/2895/natura-gruenkern-bratlinge
Grünkernpihvit oli muistaakseni ensimmäinen vegeruoka joskus 70-luvulla kuin tuli ”muoti” olla kasvissyöjä ja eko.
Voisin tammikuussa tuoda sulle maistiaisia. Usein tilaan verkosta tai äidin care paketteina tulee 🙂
Minulle ja minun laiskalle kilpirauhaselleni speltti sopii myös hyvin – se on itse asiassa vanhempi ja parempi vilja vatsalle kuin ruis.
Oi kuulostaa hyvälle! Jos sulla on lähetys tulossa, johon voisin liittyä, niin mielelläni kokeilisin 🙂
Paluuviite: Pinaattipaistikkaat | Huippuhomma