Tag Archive: Kasvisruoka

Hulk-snacksit uuteen vuoteen

Hyvää vuoden viimeistä! Tässä vielä pikainen ohje viimehetken uuden vuoden snackseihin kuohuvan kaveriksi: ihananmakuiset ja hyvännäköiset ruisleipäset yrttitahnalla. Tarvitset 1 ruukku basilikaa 0,5 ruukkua persiljaa 1 ruukku ruohosipulia (vajaa kourallinen baby-pinaattia) 1/4 sitruunan… Lue loppuun

Kastike nyljetyistä munakoisoista

Munakoiso on aina ollut vähän hankala vastus. Todella kaunis vihannes, siis suorastaan maalauksellinen, mutta en ole onnistunut laittamaan siitä vielä mitään erityisen ihmeellistä sapuskaa. Olen koittanut haastaa itseäni monesti ostamalla munakoison sillä ajatuksella,… Lue loppuun

Pinaattipaistikkaat

Siskoni on vieraillut meillä kevään aikana ilahduttavan usein, mikä on antanut meikäläiselle hyvän syyn kokeilla muitakin kasvisruokia kuin vain sitä lempparibravuuria. Pastat olisi toki helppoja vegemättöjä, mutta kun tässä huushollissa ei enää syödä pastaa,… Lue loppuun

Lempikasvispihvit kera sörsselien

Tykkään falafeleista. Jopa Sodexhon. Parhaan falafel-annokseni olen syönyt Berliinissä, ja Helsingin parhaat Fafa’sissa ja Torissa. En ole kuitenkaan onnistunut tekemään itse kotona hyviä falafelejä, vaikka olen yrittänyt useamman kerran. Ne kai pitäisi uppopaistaa,… Lue loppuun

  • Arkisto

  • Lisätietoja