Puolimara – check

Halleluja, selvisin! Männäsunnuntaina oli siis se suuri päivä, jota varten olin treenannut enempi tai vähempi tunnollisesti viimeiset kolme kuukautta – Pyhän Olavin Maraton.

Osallistuimme siis tapahtumaan suvun naisten voimin, kuka milläkin matkalla. Terästätini Lennu, serkkuni Paula ja minä taitoimme puolimaran, toinen tätini ja toinen serkkuni ryntäsivät kympin ja äitini tikutti sauvakävellen kympin. Siskoni Reetan oli tarkoitus taittaa kymppi myös, mutta hänpä mursi varpaansa kisanalusviikolla pyörällä kaatuessaan.

Viimeinen valmistautuminen kisaan alkoi oikeastaan tasan kaksi viikkoa ennen h-hetkeä, kun hölköttelin 17,5 km lenkin testatakseni, olisiko minusta siihen – ja menihän se. Mielenrauha saavutettu. Sitten vaan Tanskaan hurvittelemaan viikoksi ilman minkäänlaisia urheilusuorituksia, ja reissun jälkeen lönkytin yhden nihkeän kympin lenkin ja vielä rullaavan vitosen pari päivää ennen kisaa.

Kisaa edeltävänä iltana tankkasin vatsani täyteen risotolla ja pienellä lasillisella valkoviiniä. Kisapäivän aamiaisen (leipäpala, avokado, puuroa ja jugurttia) nautin 4 tuntia ennen starttia hieman normiaamupalaa tuhdimpana, ja 2 tuntia ennen lähtöä sipaisin vielä yhden riisipiirakan, sillä nälkäisenä juokseminen on vastenmielistä. Vettä siemailin koko aamun niin, että automatka Punkaharjulta eteenpäin taittui kupla tukevasti otsassa. Ennakkotankkaus oli mielestäni aika onnistunut. Tai siis enhän tiedä paremmasta, mutta ainakaan starttissa vatsa ei ollut liian täysi eikä nälkä alkanut murnia vatsassa.

Vaan kisanaikainen tankkaus olikin sitten se pullonkaula. Lämpöä oli helteiset 28 astetta ja juomapisteitä alkureitillä aivan liian harvassa. En ole mikään juoksujuopottelija, sen 17,5 kilsan lenkinkin vedin ilman juomista, mutta 28 C varjossa nyt vaan huutaa nestetankkausta. Juomapisteillä join (ja heitin päälleni) vain vettä. Sokeri-suola-tasapainon ylläpitämiseksi söin suolakurkun ja muutaman rusinan. Juomapisteiden urheilujuomat jätin muille, enkä lähtenyt kokeilemaan mitään geelejäkään, kun en tiennyt, miten kroppani niihin reagoisivat. Vedin siis koko kisan luomuna.

Luomulinjani jatkui myös juoksunaikaisissa viihdykkeissä. Minulla ei ollut mitään musahärveliä eikä kuulokkeita mukana. Olin varma, että keksisin hyräillä jotain, mikäli en jaksaisi ajatella mitään. No, hyräilytaktiikka tavallaan toimi – piinallisena korvamatona soi kolmannesmatkan ajan Kari Ojan Kaustisilla tavataan.

Kuten korvamadosta päätellä saattaa, matka oli jossain määrin tuskainen. Ensimmäinen kymppi sujui melko ok:sti, mitä nyt jotkut edessä juoksevat haisivat vähän turhan tymäkästi valkosipulille. Kympin jälkeen kurvattiin omakotitaloalueelle, ja se oli puu-dut-ta-vaa. Ei auttanut, vaikka koitin muistella paikkoja jostain lapsuuden ja esiteiniyden hämyistä, jolloin olin notkunut huudeilla. Minua ei ehkä ole tarkoitettu omakotitalolähiöön. Mukavin hetki noina tuskaisina kilometreinä oli se, kun opiskelukaverini bongasi minut ja vaihdoimme muutamat tsempit ja symppaukset. Kympin jälkeen kävelin ihan suosiolla ylämäkiä, mutta tasamailla ja alamäissä tikutin varmantasaista tahtia, vaikka kuumuus tuntuikin tosi tukahduttavalta. Jossain 17 kilsan paikkeilla taisin vähän piristyä ja lisätä vauhtia, sillä niillä main vanha tuttu vatsapistos tuli kylään, mutta sain sen taltutettua hengittelemällä. Maalialueella, viimeisessä kurvissa sain pinnistettyä itsestäni vielä pienimuotoisen spurtin.

Kaikkein yllättävintä oli valtava onnen tunne maaliviivan jälkeen. Olenhan minä kokenut juoksunjälkeistä hyvää oloa normilenkkienkin päätteeksi, mutta nyt kyllä tuli kyyneleet silmiin, kun kuuluttaja kuulutti oman nimen ja ajan maaliviivalla – ja kehui vielä ansaitusti kannustusjoukkojakin hyvästä meiningistä. Tässä kohtaahan kannustusjoukkoni olivat jo maksiminuppiluvussa, sillä tulin maaliin viimeisenä meidän porukasta.

Mutta voi jumpe, tulipahan tehtyä. Vaikka kuumuus oli tukahduttava, ei keskeyttäminen ollut mikään vaihtoehto, sillä ryhmäpaine. Tällä viikolla pidän kyllä taukoa juoksusta, mutta voipi olla, että ei tämä juoksuharrastus nyt ihan seinään lopu. Ihan äkkiä en vedä puolimaraa uusiksi eikä mieli halaja kokomaralle, mutta ehkä seuraavana jokin kympin kisa…