Japanilainen ruoka

Ennen reissua ajattelin japanilaisravintoloiden menujen koostuvan pitkälti kalasta ja riisistä. Ajattelin, että sushiravintoloita olisi joka korttelissa. Luulin väärin. Sushimestoja osui tiellemme itse asiassa aika harvakseltaan ja söimme suupalan kokoisia susheja vain kerran Kiotossa. Raakaa kalaa, sashimia, oli kyllä tarjolla tämän tästä – yleensä alkupalana. Tämän lisäksi söimme mainion ja lähes sätkivän tuoreen kulhollisen sushiaineksia (etikkariisipeti kulhon pohjalla, kalaviipaleet päällä) Tsukijin kalatorilla. Mutta en osannut etukäteen kuvitella, että sushinkulutuksemme jäisi niinkin vaatimattomaksi.

No mitä me sitten söimme, jos emme sushia? Yllättävän paljon lihaa. Reissun parhaat annokset olivat raakoja, marmoroituja lihapaloja, jotka kannettiin pöytään liekehtivän grillin kera. Lihoja sai tiristellä pöytägrillissä suunmukaisiksi. Tiristetyn lihan kanssa syötiin salaattia, vihanneksia, sieniä, pikkelöityjä kasviksia tai kimchiä. Toisinaan liha oli ulkofilettä, toisinaan entrecotea, joskus paistia, kerran myös kieltä – mutta aina se oli herkullista.

Pöydässä grillattava liha oli oikeastaan aina päivällisruoka, lounaat vedimme simppelimmällä kaavalla – mutta runsaudesta ei tingitty silloinkaan. Pari kertaa otimme jonkin lounasmenun, johon kuului reilu kulhollinen herkullisessa liemessä lilluvia nuudeleita ja useampi pieni liha-, kala- ja vihannesannos.

Muutamalla lounaalla liha/kala/kana, riisi ja lisukkeet oli katettu meikäiseen tapaan yhdelle lautaselle, mutta useimmissa paikoissa ateria koostui pienistä, erillisiin kippoihin katetuista osasista. Ehkäpä övereimpänä esimerkkinä tästä oli majatalossa nauttimamme illallinen, jonka aikana eteemme tuotiin varmaan 20 erillistä pikkukupposta: kalaa, lihaa, riisiä, keittoa, tofua, mustekalaa, hyytelöä, vihanneksia, äyriäisiä, nilviäisiä ja vaikka mitä.

Tokiota pidetään kalliina kaupunkina, mutta ruoka siellä on kyllä edullista. Edullisin syömämme ateria maksoi alle 3 euroa per annos – okei, se ei ollut ehkä värikkäin ja kaunein mahdollinen annos, mutta tosi hyvänmakuinen sekin. Kallein yksittäinen annos taisi olla lounas Tokion hienostoalueella: noin 15 euroa sisältäen keiton, salaatin, kolmea pikkelöityä lisuketta, uppopaistettua lihaa, maustettua riisiä ja teetä.

Emme käyneet kertaakaan Mäkkärissä, Subwayssa tai Starbucksissa. Jos lounaat ja päivälliset olivatkin vain ja ainoastaan paikallista mättöä, niin aamiset vedimme valtaosin länsimaisella linjalla: kahvia ja voileipää. Majatalossa söimme runsaan japanilaisen aamiaisen, joka oli melko hevi; vihreää tee, misokeitto ja merilevään kääritty riisi oli minusta tosi miellyttävää aamiaisruokaa, mutta ehkä paistettu kala, keitetty kana, tofu, pikkelöidyt vihannekset, nuudelit ja feikkimäti olivat jo vähän liioittelua. Kaikki hävisi kuitenkin.

Etsiydyimme aina sellaisiin ravintoloihin, joissa oli paikallisia, joten uskon, että söimme aika lailla samanlaista ruokaa kuin japanilaiset itse. Yksi parhaista ruuista oli tosi vaatimattoman oloisessa kansankuppilassa, izakayassa, jossa istuimme vieri vieressä röökaavien ukkeleiden kanssa ja tarjoilija kantoi pöytään pikkuhiljaa milloin yakitori-vartaita, milloin salaattia.

Tietynlainen pihistely ja back to basics on kuulemma ollut viime vuodet muotia japanilaisessa kulinarismissa. Michelin-ravintolat ovat olleet out, kun ruokaharrastajat ovat tiluttaneet edullisten raamen-nuudeliannosten äärellä. Vaikea sanoa, onko tuo trendi vielä in. Minun silmääni pisti aika monta paikallisten pyörittämää pizza-, pasta- ja hampurilaispaikkaa, joten uskaltaisin väittää, että vehnäpohjaiset ruuat ovat nyt muodissa. Myös makeita, eurooppalaistyylisiä leivonnaisia (viinereitä, suklaacroissanteja, sacher-kakkuja, hillo-kerma-jätski-täytteisiä crepejä) oli myynnissä taajaan nuoriso- ja trendialueilla. Milloinhan japanista alkaa kuulua huolestuneita uutisia nuorison lihomisesta? No, ainakin ruokakauppojen karkkihyllyt ja karkkipussien koot olivat vielä hyvinkin maltillisia verrattuna meikäläiseen tarjontaan.

Juomapuoli oli melko selkeää. Kraanavesi oli juotavaa ja ihan ok:n makuista. Ravintoloissa normiruokajuomana oli joko kannussa tarjoiltu kraanavesi tai makeuttamaton (jää)tee. Kaikki juomamme sake oli hyvää ja pääasiassa kylmää. Olut oli useimmissa paikoissa melko mitäänsanomatonta Sapporoa tai Kiriniä. Harajukussa eksyimme sivukatujen kautta erääseen pienpanimopubiin, jossa join reissun ainoan maukkaan oluen. Vaikken olekaan mikään olutasiantuntija, niin Ruosniemen panimon vaikutus lähipiirissä on tehnyt minusta aika krantun oluenlitkijän.

Jos jotenkin pitäisi ruoka-asioita summeerata, niin ei ole liioiteltua sanoa, että kaikki mitä söimme oli hyvää. Emme aina tienneet, mitä tilasimme. Aina emme saaneet sitä, mitä luulimme tilaavamme. Mutta kuten sanottua, kaikki oli hyvää. Ruoka oli tuoretta, ei tullut mitään vatsanväänteitä tai ruokamyrkytyksiä. Hygieniantunnosta kertoo sekin, että jokaisessa ruokaravintolassa, kahvilassa ja oluthuoneessa sai käsipyyhkeet tai savetit, joilla saattoi puhdistaa kätensä ennen ateriaa.

Oikein mainio kohde siis kulinaristisessakin mielessä.