Liikkuminen Japanissa

Liikkuminen Japanissa oli (maanjäristysten lisäksi) asia, jota jänskätin vähän etukäteen. Ennen reissua olin toki lukenut matkaoppaista ja blogeista, mitä julkisia välineitä kannattaa käyttää missäkin ja minkälaisia lippuvaihtoehtoja on tarjolla. Mutta se, mitä jäin itse kaipaamaan ennen reissua, oli vastaus kysymykseen ”miten?”. Eli miten toimin junapassini kanssa: leimaanko sen jossain, pitääkö sitä vilauttaa jollekin vai vaihdanko sen aina käypään matkalippuun? Tai miten osaan jäädä oikealla asemalla pois? Tässä siis sellainen kirjoitus, jonka olisin itse halunnut lukea ennen reissua.

 

Lentokentältä Tokioon: Narita Express

Edellisessä postauksessa kirjoitinkin jo, että olimme ostaneet 7 päivän Japan Rail Pass -voucherimme ennen reissua Suomesta ja vaihdoimme ne käypäisiksi junapasseiksi Naritan lentokentän JR-palvelupisteessä heti saavuttuamme. Passin aktivoimisen yhteydessä buukkasimme myös paikkaliput seuraavaan Narita Express -junaan, päääteasemana Shinjuku. Paikkaliput eivät maksaneet mitään ylimääräistä.

Palvelupisteen jälkeen oli vielä kuljettava JR-passin ja paikkalipun kanssa asemalaiturin porteista. Yritimme tunkea paikkalippua portin lukulaitteeseen, ja lippu solahtikin laitteesta läpi ihan oikeaoppisesti. Luulin jo porttienkin auenneen ihan nätisti, mutta kävikin ilmi, että koitimme hätäisinä solahtaa porteista ”vanhoilla vihreillä” eli edellisten matkaajien jäljiltä. Henkilökunta paikalle. Henkilökunta ohjasi meidät reunimmaiselle kaistalle eli miehitetylle portille, jossa ihan oikea ihminen tsekkasi JR-passimme ja paikkalippumme ja avasi portin manuaalisesti.

Naritan kenttä on aika kaukana Tokiosta. Matka Narita Expressillä Shinjukuun kestää 1,5 tuntia, vaikka kyseessä ei todellakaan ole mikään maitojuna. Unohda siis ajatus ”otanpa taksin lentokentältä”, ellet ole tosi varoissasi.

 

Tokiosta lentokentälle: Airport Limousine

Pois lähtiessä JR-passimme olivat jo vanhentuneet, joten valitsimme kyydiksi Airport Limousinen. Yleellisestä nimestä huolimatta kyseessä oli ihan tavallinen lentokenttäbussi. Shinjukussa Airport Limousinen kyytiin pääsee asemalta, mutta ne myös koukkaavat joidenkin hotellien kautta. Meidän hotellimme kuului Limon reitille, ja hotellin respasta pystyi varaamaan paikan ja ostamaan lipun bussiin. Matka maksoi 3100 yeniä per lärvi, ja matka kestää 1,5 – 2 tuntia ruuhkista riippuen. Me menimme aamun ensimmäisellä bussilla 5:50, jolloin ruuhkia ei ollut ja matka taittui puoleentoista tuntiin.

 

JR:n paikallisjunat

Koskapa meillä oli JR-passit takataskussa, suhasimme luonnollisesti paljon JR:n operoimilla paikallisjunalinjoilla: ympyräisellä Yamanote-linjalla sekä poikittaisen koukeroisilla Chuo- ja Sobu-linjoilla. Homma toimi niin, että asemahallista piti ensin etsiä JR-linjojen laiturialue. Sitten tähyiltiin jostain porttien sivustoilta, missä on miehitetty, palvelutiskillinen portti. Ja lopulta passia vilautettiin miehitetyn portin virkailijalle.

Miehitetyillä porteilla oli yleensä pientä jonontynkää – kuka kysymässä mitäkin tai maksamassa tasausmaksua. Asetuimme aina jollain lailla jonoon, ja kuikuilimme katsekontaktia virkailijaan ennen kuin lampsimme portista läpi, vaikka monet turistit vain vilautti passiaan ja pamauttivat laiturille. Minä sain kuitenkin Japanista niin voimakkaat kohteliaisuusvibat, että pokkani ei vain olisi riittänyt vilautus&ryntäys-taktiikkaan. Maassa maan tavalla.

Junan saapuessa asetuttiin jonoon laituriin merkatuille kohdille. Ensin annettiin poisjäävien astua ulos ja vasta sitten ladattiin uudet matkustajat kyytiin – tämä olisi hirmu hyvä tapa ihan Helsinginkin julkisessa liikenteessä. Toisinaan vaunut pakkaantuivat täyteen, keskipäivällä saattoi saada istumapaikankin. Ja jos vaunu meni todella sillipurkkitäyteen nenän edestä, niin jäätiin odottamaan seuraavaa junaa, joka tuli tyyliin 3 minuutin kuluttua. Junassa sisällä oli valotaulu, jossa pyöri seuraavan aseman nimi sekä japanilaisilla että länsimaisilla merkeillä. Myös nauhoitetut kuulutukset tulivat japaniksi ja enkuksi.

Junasta pois jäätyä piti taas kulkea porttien läpi – eli etsiä miehitetty portti ja vilauttaa JR-passia. Ja sitten ei ollutkaan enää muuta haastetta kuin päästä asemarakennuksesta ulos. Tokion paikallisjunilla matkustaminen oli oikeastaan tosi suoraviivaista. Vaikein juttu oli hahmottaa asemalta kadulle pölähdettyä, että missäs minä nyt olenkaan, mistä exitistä tulin ulos ja mihinkäs suuntaan mun tarviikaan lähteä, että pääsen kohteeseen.

 

Muiden operoimat paikallisjunat ja metro

HSL:n linjoihin ja VR:n raidemonopoliin tottuneen oli vähän vaikea sisäistää, että Tokion (ja Kiotonkin) raideliikenteessä on useampi operoija. Paikallinen matkakortti, Suica, olisi kaiketi käynyt kaikille operaattoreille, mutta Suicaa emme hommanneet, vaan ajoimme kertalipuilla ne muutamat matkat, mitä suhasimme JR-linjojen ulkopuolelle.

Asemalla enimmäinen tehtävä oli löytää haluttua metro- tai junalinjaa operoivan yhtiön laituri. Esimerkiksi Shibuyassa Keio-linjojen laiturit olivat täysin eri siivessä kuin JR:n linjat. Seuraavana agendalla oli lipunosto automaatista. Automaatin namiskat olivat japaniksi, mutta näytön aloitusruudussa näkyi neljän stepin enkku-ohjeistus. En muista enää automaatin steppejä, mutta me selvisimme touhusta niin, että tihrustimme asemienvälisen hinnan ensin seinän kartasta ja kerroimme päässä kahdella. Syötimme tasarahan koneeseen. Painoimme kahden ukkelin kuvaa, sitten yhden hengen matkan suuruista numeronappulaa ja liput ulos – avot!

Portilla lippu syötettiin portin kyljestä sisään, ja se sylkeentyi ulos vajaan metrin päässä puomilla, josta se piti muistaa noukkia mukaan matkan ajaksi – ihan kuin Tukholman metrossa. Määränpäässä ulostuloporteilla lippu syötettiin taas portin kylkeen, ja sinne se jäi.

Mikäli portti ei määränpäässä aukea ja lippu sylkeentyy ulos silloinkin, niin ostit todennäköisesti liian halvan lipun. Sitä ei pidä pelästyä, et joudu tyrmään, vaan voit maksaa puuttuvan summan joko taksantasausautomaatilla tai miehitetyllä tiskillä.

 

Luotijuna

JR-passi käy myös luotijunissa, aivan nopeimpia (eli vähäpysäkkisimpiä) linjoja lukuun ottamatta.

Luotijunissa toimimme niin, että kävelimme aina Shinkansen-lipunmyyntitiskille, näytimme passia ja sanoimme määräaseman nimen. Virkailijat naputtelivat meille paikkaliput seuraavaan junaan. Paikkalippu ei kai olisi pakollinen; luin jostain, että vaunut 1-5 olisivat varaamattomia paikkoja, mutta halusimme minimoida säätämisen.

Luotijunissa oli konduktöörit ja virvokkeita myyvät junaemännät – jotka ihanasti kumarsivat vaunun ovella mennen-tullen.

 

Bussi

Hakonen ensimmäisessä bussimatkayritelmässä opimme paljon paikallisesta bussimatkailusta. En tiedä, päteekö tämä muissa kaupungeissa, mutta tässä siis vinkki ainakin Hakoneen:

1. Ota selvää, minkänimisellä pysäkillä sinun on määrä jäädä pois.
2. Ota lähtölaiturin/-pysäkin pysäkkiluettelosta valokuva kännykälläsi.

3. Tsekkaa samasta luettelosta matkan hinta, ja varaa summan verran kolikoita ja/tai 1000 yenin seteleitä. Isommat rahat eivät ihan oikeasti käy maksuvälineenä bussissa, stepissä 9 huomaat miksi.
4. Pysäytä bussi käden heilautuksella.
5. Tervehdi kuljettajaa, ota bussin etuosan lippumasiinasta lippu ja etsi paikkasi peremmältä.

6. Kuuntele pysäkkikuulutuksia korva kovana. Lunttaa stepissä 2 ottamastasi valokuvasta, missä mennään (ja mitä nimiä sinun kuuluisi kuulla).
7. Kun kuulet oman pysäkkisi kuulutuksen, paina stop-nappia.
8. Siirry etuovelle.
9. Ovella/kuskin kohdalla tiputa ensin matkalippusi nälkäpäivä-keräyslippaan näköiseen pömpeliin. Pömpelissä syttyy valo, joka kertoo maksettavan summan. Tiputa sitten kolikkosi ja tonnisi samaan pömpelin reikään, kunnes maksettava summa laskee nollaan.
10. Astu ulos bussista, ja käänny vielä kumartamaan kuskille. Arigato.

Japanissa siis bussikuski on bussikuski – hän ei käsittele rahaa.

 

Pyörä

Tokiossa porukka liikkui aika paljon fillareilla. Kevyen liikenteen väyliin oli melko taajaan merkattu jalakulkijoiden puoli ja pyöräilijöiden puoli, mutta niitä ei todellakaan noudatettu orjallisesti.

Kiotossa näin pyörävuokraamoja, Tokiossa en. Mutta varmaan niitä Tokiossakin olisi.

 

 

Jalankulku

Vasemmanpuolinen liikenne. Älä ryntäile. Go with the flow.