Kööpenhamina ja Legoland

Tänä vuonna kesälomamatkakohteeksi valikoitui sympaattinen Tanska, kun ystävämme kysyivät meitä matkaseurakseen. Reissasimme siis smörrebröd-maahan neljän aikuisen ja yhden superreippaan 5-vuotiaan voimin, mikä oli ihan hyvä suhdeluku tällaiselle perhematkailun noviisille. Vietimme ensin pari päivää Kööpenhaminassa, jonka jälkeen otimme vuokra-auton allemme ja karautimme Louisianan kautta Vejleen ja sieltä Legolandiin. Legolandin jälkeen ystävämme jatkoivat matkaa kiskoja pitkin pidemmälle Eurooppaan, ja meidän ruokakuntamme palasi vielä päiväksi Köpikseen.

Tässä siis Annukka Oksasen Mondo-oppaan pohjalta poimitut tärpit, jotka pätevät hyvin niin perhe- kuin hipsterimatkallekin.

 

Hengailua ulkona

Kööpenhamina on tosi kaunis kaupunki. Rakennukset ovat värikkäitä ja herttaisia muttei kuitenkaan liian sliipattuja, vaan kaupungissa on myös mielenkiintoista rosoa. Jos Tukholma ja Amsterdam saisivat yhdessä lapsen, niin skidistä tulisi varmasti jotain Kööpenhaminan kaltaista. Kaupunki on myös aika kompakti, joten pelkkä käppäily ja katselu on ihan varteenotettava aktiviteetti itsessään.

Keskustan pääkävelykatu Ströget on ihan kiva maleksimiskohde, mutta suosittelen poikkeamaan myös poikkikaduille sekä korttelin tai parin päähän Strögetin-suuntaisille kujille, joiden varrelta löytää ties mihin erikoistuneita kivijalkapuoteja, kahviloita ja gallerioita. Nörrebron hipsterikatu Jägersborgade on myös kiva, sen varrelta löytyy herkkuleipomoa, kaffemestaa (Coffee Collectiven barista saattaa yllättää puhumalla erinomaista suomea), toffeetehdasta ja puurobaaria.

Jägersborgaden päässä on mainio leikkipuisto, johon on rakennettu mm. lentokoneen hylky sekä kahluuallas. Seurueemme viisivuotias ei ollut ainoa, joka löysi itsensä leikkimästä tässä puistossa. Toinen erikoisempi (leikki)puisto ja hengailupaikka löytyy myös Nörrebrosta: Superkilen-puisto on kulttuurien kohtauspaikka, jonne kymmenet eri kansallisuudet ovat tuoneet jotain omaa. Lopputulos on iloinen sekamelska, josta ainakin minulle tuli vahvat Berliini-vibat.

Ehkäpä perinteisin ulkoilma-aktiviteetti Kööpenhaminassa on kuitenkin kanavaristeily, joka on oivallinen tapa ottaa kaupunki haltuun vedeltä käsin. Nyhavenin värikkäiden talojen edustalta lähtee useampikin risteily; me valitsimme paikallisten suositusten mukaisesti Netto Boatsin tunnin risteilyn, koska heidän botskinsa oli katettuja ja kierrokset opastettiin englanniksi. Selostuksesta ei kylläkään äänentoistosta huolimatta (tai sen vuoksi) ottanut juurikaan tolkkua. Läpinäkyvä katto sitä vastoin oli mainio juttu, sillä koko risteilyn ajan satoi vettä, eikä touhusta olisi tullut mitään, jos olisimme sohineet naapuriveneiden tapaan toisiamme sateenvarjoilla.

 

Museot

Mondo-opas suosittelee, että mikäli Kööpenhaminasta tekee yhden päiväretken kaupungin ulkopuolelle, se kannattaa tehdä Louisianan modernin taiteen museoon. Louisianaan pääsee junallakin, mutta me päätimme tehdä museovierailusta automatkapäivämme ohjelmanumeron. Louisianan taideanti oli nimekästä ja upeaa, mutta huikeinta oli miljöö. Museorakennus oli suoralinjainen moniulokkeinen atrium-talo, vähän niin kuin Didrichesen potenssiin kymmenen. Mutta kaikkein hienointa oli puutarha, merenrantaan laskeva piha ja maisema meren takana siintävälle Ruotsin rannikolle.

Legolandin jälkeen, viimeisenä Köpis-päivänä kävimme kahdestaan vielä Design-museossa, jossa oli Wegnerin tuolinäyttely. Tanskahan on design-maa, joten näyttely ja ihan museon peruskokoelmatkin olivat mielenkiintoiset. Näytteillepanossa Helsingin Design-museo voisi ottaa oppia Köpiksestä. Ei se näytteillepano ollut mitään maata mullistavaa kikkailua, mutta kaiketi hyvin funtsittua ja kuratoitua. Design-museon kahvila oli tosi herttainen ja ape herkullista, vaikkei museosta niin välittäisikään.

 

Ruokailu

Syöminen ja kahvittelu ovat ihan ehdottomia ajanvietteitä Köpiksessä – siispä syö ulkona ja tingi sitten vaikka majoituksesta. Kööpenhaminassa en tainnut syödä huonoa tai edes keskinkertaista ruokaa oikeastaan missään.

Aloitin reissun Sebastopolin brunssilautasella, joka oli runsas ja herkullinen. Erikoismaininta talon jugurttipurkista, joka oli lasipurkkiin kerroksittain kasattu kermainen maustamaton jugurtti, marjasurvosta ja rouskuvaa mysliä. Muina aamuina käynnistin päivän ”kevyemmin” maitokahvilla ja uunituoreella croissantilla tai täytetyllä sämpylällä. Aamiainen nyt vaan on päivän tärkein ateria.

Viehättävin lounasmiljöö löytyi Motherista Ködbyenin teurastamoalueelta. Motherin erikoisuus ovat hapanleipätaikinaan leivotut pizzat, mutta myös päivän liha-annos ja salaatti olivat erinomaisia. Lounasmenuja silmäillessä ei kannata haksahtaa ruosteisen kouluruotsin ansaan: frukost on ruotsia ja tarkoittaa aamiaista, mutta frokost on tanskaa ja tarkoittaa lounasta.

Päivällisherkuttelua harrastimme ensimmäisenä iltana Plutossa, joka oli todella meikän mieleen. Pluto oli siisti mutta rento mesta, jossa söimme 12 pienestä ruokalajista koostuneen menun. Ruoka oli tosi maukasta, ei mitään piiperrystä. Mutkatonta kuten tapakset, mutta asteen-pari jalostetumpaa ja ruokaisampaa. Lopputuloksena olikin pienoinen ähky. Henkilökunta oli tosi ystävällistä, ja he huomioivat sekä erikoisruokavaliot että lapset asiaan kuuluvalla vakavuudella ja huumorilla. Maininnanarvoinen on myös Take That -julisteilla tapetoitu naisten vessa.

Toisen herkuttelupäivällisen nautimme Tivolin Nimb’ssä. Kyllä, huvipuistosta voi saada taivaallista ruokaa. Kaikkein huikeinta oli alkuruuaksi syömäni sörsseli: spagettimaisia sellerisuikaleita, munan keltuaista, ruskeaa makeaa voita ja tryffeliä. Kuulostaa pahalta, näyttikin oudolta mutta maistui ihan taivaalliselta. Pääruokakin oli herkullinen mutta aika naurettavan pieni (yksi valkoinen parsa, kaksi ruokalusikallista tosi maukkaita katkarapuja ja kolme orvokkia). Pääruuan mikroskooppisuutta kompensoi iso jälkkäri ja ah niin herkullinen leipä, josta hiilaritietoinenkaan herkuttelija ei voi kieltäytyä. Nimb’ssä meitä viihdytti ravintolan virolainen hovimestari, joka antoi vinkkejä myös Tallinnan ja Saarenmaan ravintolatarjontaan.

Mutkattoman ruuan mekassa välipalatkin olivat juhlaa. Väliruoka (ja miksei lounaskin) numero yksi oli tietenkin smörrebröd, runsaspäällysteinen tanskalainen voileipä. Paahtopaisti ja katkaravut ovat smörrebrödin päällisinä kenties ikonisimmat, mutta hyvää evästä olivat myös maustesilli ja lämmin maksapasteija. Matkaseurueemme keskuudessa nakkikioskeista myytävät pitkät nakit (pölse) pullasämpylässä nousivat yllättävän suosituksi välipalaksi, niinpä välipölset vedettiin useamman kerran. Ja tietysti kaikensorttiset pullat, kakut ja muut leivonnaiset ovat Kööpenhaminassa ihania, tuoreita ja helposti saatavilla – viehättäviä kahviloita kun on lähes jokaisessa korttelissa.

 

Liikkuminen

Köpis on niin kompakti, että tervejalkainen aikuinen taittaa matkat kevyesti jalan. Jos dallaus ei kuitenkaan houkuta, niin seuraavaksi luontevin vaihtoehto on fillari. Hyvällä säällä pyörällä pääsee kaupungin laidalta toiselle sujuvasti, sillä pyöräteihin on todella panostettu. Fillarivuokraamoja on melko tiuhassa eikä vuokrahintakaan päätä huimaa: me maksoimme normipyörän päivävuokrasta vähän päälle kymmenen euroa. Pikkulapsia varten vuokraamoista saa istuimia ja vähän isommat lapset kulkevat laatikkopyörän etuboksissa. Meidänkin vuokramankeleista yksi oli etulaatikollinen lastipyörä, jossa kummipoikamme katseli maisemia turvavöissä. Laatikkopyörän vuokraajan kannattaa olla ajoissa (=ennen lounasaikaa) liikenteessä: läheskään kaikilla vuokraamoilla ei ole laatikkomalleja, ja arvatenkin ne muutaman vuokraamon parit lastipyörät vuokrataan hyvällä säällä melko livakkaan.

Vähemmän suunnitelmalliseen fillarointitarpeeseen oiva vaihtoehto on kaupunkipyörä. Valkoisia sähköavusteisia kaupunkipyöriä voi noukkia käyttöönsä panttia vastaan useammastakin latauspisteestä. Tsekkaa kuitenkin lähtöpisteessä, että kaupunkipyörän akku on täysi. Sähköpyörä on raskas polkea, jos akku hyytyy kesken matkan.

Nörrebron suunnassa majailevalle bussi on hyvä vaihtoehto liikkumiseen. Meidän kämpän nurkalle busseja tuli solkenaan, noin 5 minuutin vuorovälillä. Busseista ja asemilta saa myös melko selkeitä paperisia linjakarttoja, joiden avulla pääsee sinuiksi reittivaihtoehdoista.

Kööpenhaminassa liikennöi myös metro. Metro on paras tapa siirtyä lentokentältä kaupungin keskustaan tai päinvastoin. Lentokenttä sijaitsee 4-vyöhykkeellä ja matka keskustaan taittuu noin 20 minuutissa. Länsimetrokeskusteluun virittyneitä insinöörejä kiinnostanee seuraavat faktat: Köpiksen metro on automaattinen, junat ovat verrattain lyhyitä ja metroa ajetaan todella tiuhalla vuorovälillä – ja homma toimii.

Joukkoliikennelippuja voi ostaa asemien automaateista (meidän tiellemme osui ainoastaan luottokortilla toimivia automaatteja) ja asemien 7-eleven-myymälöistä.

Kööpenhaminasta Louisianaan ja Legolandiin päräytimme vuokra-autolla. Autonvuokraamoja oli tarjolla kaupungin keskustassakin ihan kiitettävästi, mutta Avis antoi parhaimman tarjouksen keskikokoisesta Honda Civicistä lapsen koroketyynyllä ja rajoittamattomilla ajokilometreillä. Teillä sai huristella 110 ja 130 km/h, ja ajokulttuuri oli melko maltillista ja huomaavaista. Tiet eivät kylve samanlaisessa juhlavalaistuksessa kuin Suomessa, joten pimeällä ajaminen vaatii vähän totuttelua.

Roadtrippiä suunnittelevan kannattaa budjetoida jonkin verran rahaa myös tietulleihin – Tanskahan koostuu useammasta saaresta, ja kriittisimmillä silloilla peritään tullia. Köpiksen ja Legolandin välillä oli yksi maksullinen silta, 13 km pitkä Ison-Beltin silta, joka kustansi 33 euroa per ylitys. Aika suolaista, mutta toisaalta tuollainen ”se maksaa, joka käyttää” on minusta ihan hyvä malli. Ja olihan se silta uljaine pylonipareineen aika hieno näky, oikein mahanpohjasta muljaisi.

 

Majoitus

Majoittautuminen Köpiksessä on melko tyyristä. Päädyimme lopulta vuokraamaan 3h+keittiö-asunnon Nörrebrosta Airbnb’n kautta. Ei kotimajoituskaan mitään erityisen halpaa ollut, mutta ainakin tämän kämpän kohdalla homma toimi oikein mainiosti. Kämppä oli sitä mitä kuvauksessa luvattiin: siisti, ihanasti sisustettu ja todella hyvien liikenneyhteyksien päässä. Kämpän omisti nuori pariskunta, joka oli tosi mukava ja vastasivat vuokratransaktioihin tosi särmästi. Sunnuntain Hesarikin kirjoitti Airbnb-majoituksesta pääkirjoituksessa, ja tunnistin tekstistä itseni. Kyllähän kauniiden tanskalaisten hääkuvien näkeminen jonkun oikean ihmisen jääkaapin ovessa antaa illuusion aidommasta tatsista kaupunkiin kuin normituristihotellissa lusiminen.

Legolandin päässä majoituimme Billundin sijaan Vejlessä, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Legolandista (juna-bussi-yhdistelmästä kiinnostuneille tiedoksi, että Vejlessä on Legolandia lähin juna-asema ja bussiyhteys huvipuistoon). Yövyimme pari kilometriä Vejlen keskustasta syrjemmällä muuan tanskalaistädin pitämässä Casa Mundo bed&breakfast-paikassa. Meillä oli käytössämme tädin talon yläkerta, jossa oli erillinen vessa-kylppäri ja pikkukeittiö. Alue oli kaunis ja hiljainen, nurkat vähän repsotti, helteen vuoksi talossa oli kuuma, kerrossänky natisi pahasti, mutta täti oli mukava, lakanat puhtaita ja auton sai parkkiin. Melko perus B&B-paikka siis.

 

Legoland

Vaikka Kööpenhamina oli aivan ihastuttava, niin kyllä reissun kohokohta oli eittämättä vierailu Legolandiin. Täräytimme mestoille heti kymmeneltä porttien auettua, ja saimmekin auton parkkiin tosi hyvän kävelymatkan päähän. Olimme ostaneet liput etukäteen Legolandin nettikaupasta, joten vilautimme vain printtilippujen viivakoodia lukulaitteeseen ja marssimme porteista sisään.

Legoland koostuu porttien lähettyvillä olevasta miniatyyrimaailmasta ja puiston takaosan huvipuistosta. Miniatyyrimaailman kaupungeissa, nähtävyyksissä ja Star Wars -laaksossa riitti ihmeteltävää useammaksi tunniksi ihan sellaisenaankin. Huvipuistolaitteetkin olivat teeman mukaisia: tehokkaassa vuoristoratanykäisyssäkin oli ensin huikean hienot legoista rakennetut keskiaikaiset pidot, joiden läpi putputettiin hitaasti, ja lopuksi nykäistiin tiukka vuoristoradan pätkä tavallisen huvipuiston tyyliin.

Ja lopuksi vielä käytännön asioita Legolandiin. Aika monessa kieputtimessa pituusraja oli 120 senttiä – moniin laitteisiin olisi päässyt tuolloin jo itsekseen, mutta hurjimpiinkin kieputtimiin 120-senttiset pääsivät aikuisen seurassa. Sisäänpääsymaksulla pääsi kaikkiin laitteisiin ja 4D-elokuviin. Lipputiskiltä olisi voinut ostaa lisäksi vielä VIP-passin, jolla olisi päässyt kymmeneen laitteeseen jonon ohi. Varjonpaikat olivat kortilla, joten aurinkorasva ja hellehattu ovat must. Ravintoloissa oli valinnanvaraa runsaasti. Ruokatarjonta oli melko perushuvipuistomättöä: burgereita, pizzaa, panineja, seisova pöytä.

Summa summarum, olipa kiva reissu! Köpis on kyllä kiva kaupunki, ja kiva että aikuinenkin sai hyvän syyn lähteä Legolandiin.