Kerroskiisseli

Joulun jälkeen tekee ihan hyvää palata perusasioiden äärelle. Kummityttöni siskoineen tuli kylään loppiaisena, ja lupasin tarjota heille ruokaa. En pysy kärryillä, mistä ruuasta kenenkin lapset tykkäävät, joten päätin ottaa varman päälle: lihapullia ja perunamuussia pääruuaksi ja kerroskiisseliä jälkiruuaksi. Ajattelin, että kerroskiisseli olisi skideistä jännää – varsinkin kun sen tarjoilee läpinäkyvistä astioista. Ja kiisseli tosiaan teki kauppansa! Kummityttö pyysi vielä lisääkin, vaikka pöydässä oli myös Domino-keksejä.

IMG_5350

6-8 annosta

Vaniljakiisseli

5 dl kulutusmaitoa
1 kananmuna
reilu 1 tl vaniljasokeria
2/3 dl sokeria
reilu 1 rkl perunajauhoa

Kuningatarkiisseli

2 dl sakeaa mustikkamehutiivistettä
4 dl vettä
300 g pakastevadelmia
2/3 dl sokeria
4 rkl perunajauhoja
lusikankärjellinen suolaa

Valmista ensin vaniljakiisseli. Sekoita vaniljakiisselin ainekset kattilassa ja kiehauta koko ajan sekoittaen. Anna kiisselin jäähtyä kattilassa noin 10 minuuttia ja lusikoi se tasan tarjoiluastioihin.

Valmista sitten kuningatarkiisseli. Sekoita kaikki ainekset kattilassa ja kiehauta koko ajan sekoittaen. Jos käytät ulkomaisia pakastevadelmia, niin kiehuttele kaksi minuuttia koko ajan hämmentäen, niin mahdolliset norot saa kyytiä. Lusikoi tasan tarjoiluastioihin. Koita välttää roiskuttelua lasin reunoille.

Tarjoile sellaisenaan tai kermavaahdon kera.

Vinkki 1: Pieni tujaus suolaa kiisselissä estää vetisen maun.
Vinkki 2: Ripottele sokeria kiisselin pinnalle, niin pinta ei kalvoonnu niin tymäkästi.