P – Projektit

Rakastan projekteja! Olen nauttinut projektimuotoisesta työskentelystä siitä saakka, kun otin 13-vuotiaana partiossa vartioryhmän vetääkseni. Vartion viikottaiset tapaamisethan olivat aika lailla jatkuvaa toimintaa, mutta siinä ohessa oli aina jonkin leirin, kisojen, myyjäisten tai vastaavan ponnistuksen järkkäämistä.

Projekti on rupeama, jolla on alku ja loppu ja jossa luodaan jotain uniikkia. Siis jotain, mitä se porukka ei ole koskaan aiemmin luonut. Projekti tuottaa jonkin lopputuloksen.

Projekti on eri asia kuin prosessi, vaikka kummatkin sanat alkavat samalla tavulla. Siinä missä projektin sisältö on luonteeltaan ainutkertainen, on prosessissa kyse toistettavuudesta. Se on toistettava tapa tehdä asioita, jonka tarkoituksena on saada tuutista ulos tasalaatuista kamaa. Firmalla voi olla prosessi projekteille – siis projektimalli, tapa tehdä projekteja – mutta ehkä tämä menee jo vähän turhan metatason meiningiksi.

Olen tehnyt aika paljon hommia projektipäällikkönä: erilaisissa softaprojekteissa, organisaation muutostilanteissa sekä tapahtumien järjestämisessä. Ja jonkin verran myös raksa- ja tutkimusprojekteissa. Projektipäällikön toimenkuva vaihtelee ihan älyttömän paljon organisaatiosta riippuen, ja niinpä konsulttina koitankin aina ensimmäisten asioiden joukossa selvittää asiakkaalta, mitkä odotukset tällä firmalla on projektipäällikölle.

Jos pitäisi kiteyttää projektipäällikön hyöty organisaatiolle jollain yleispätevällä tavalla, niin laittaisin sen jotenkin näin: Minun tehtäväni on auttaa siinä kivussa mitä tuntemattomattoman asian aloittaminen ja mitä rakkaaksi tai raskaaksi muodostuneen tekemisen lopettaminen vaatii. Ja lisäksi koitan jeesata jengiä siinä epäröinnissä, innostuksessa, epätietoudessa ja yllätyksissä, mitä uniikin lopputuloksen työstäminen aiheuttaa.

Miten mä sitten tuota yllä olevaa päivittäisessä duunissani toteutan? No esimerkiksi sitä liikkeelle lähdön kitkaa koitan helpottaa selittämällä monelta kantilta, että miksi me sitä projektia tehdään. Koitan kasata etenemissuunnitelman eri tekemistä edustavien henkilöiden kanssa: Mistä aloitetaan, mitä tehdään sitten. Miten kokonaisuuksia pilkotaan pienemmiksi. Ketä tarvitaan niiden tekemiseen. Kuinka paljon pitää varata aikaa. Tarvitaanko jotain mitä meillä ei nyt ole – osaamista, ihmisiä, koneita, lisenssejä, hermoja, tupakkia. Missä homma voi kosahtaa. Mitä tämä kaikki maksaa. Kenen tästä pitää tietää, kenellä on tähän annettavaa. Aika usein löydän itseni piirtämästä ensimmäistä nauruversiota asiasta, oli se sitten aikataulu, arkkitehtuurikuva tai prosessikaavio – siitä ihmiset saavat yleensä vähän otetta, mitä tavoitellaan ja pääsevät vauhtiin täydentämään, että mitä siitä plänistä puuttuu, mitä pitää täydentää ja miettiä pidemmälle. Ja avot, sittenhän me jo ollaankin vauhdissa projektimme kanssa!