Q – Quarter

Q1 2017 alkaa olla pörssiyrityksissä pian taputeltu. Kohta yhdessä jos toisessa yksikössä väännetään kvartteriraportteja, miten ensimmäinen neljännes meni ja mitä seuraavalle kvartaalille ennustetaan tai suunnitellaan.

Kaikki IT-insinöörit eivät ole paatuneita kapitalisteja. Olen törmännyt alalla yllättävän moneen tyyppiin, jotka saavat kvartaaliajattelusta näppyjä. Tosin yleensä kvartaaliallergiaa ei aiheuta niinkään paljoa vuosineljänneksen taloudellinen puoli, vaan ennemminkin tekemisen jänne: kvartaaleihin skeptisesti suhtautuvat ovat niitä, jotka haluavat tehdä pitkän tähtäimen ratkaisuja, ja heille 3 kuukauden sisään tähtääminen tuntuu lyhytjänteiseltä hötkyilyltä.

Minusta 3 kuukautta on ihan mukava aikajänne. Sen pystyy hahmottamaan ja sen sisällä pystyy hahmottamaan, että mitähän meidän olisi realistista saada aikaiseksi. Ja kyllä pidemmätkin projektit täytyy pystyä jaottelemaan lyhyempiin virstanpylväisiin, joten miksei sitten 3 kuukauden pätkiin. Mutta myönnettäköön, jos työskentelisin ensisijaisesti myyntitehtävissä ja tilipussini olisi hevisti provikkaperusteinen, niin kvartaali voisi tuntua paljon kuumottavammalta aikajänteeltä.

En tiedä, onko syy jossain laajemmassa kvartaaliallergiassa, mutta rahasta puhuminen ei ole IT-firmojen vahvinta aluetta. Tuntuu, että firman taloudellisesta tuloksesta puhumiseen on tasan kaksi tapaa: joko puhutaan pelkästä rahatavoitteesta tai sitten siitä ei puhuta lainkaan.

Tuo ensimmäinen ääripää näyttäytyy sellaisena, että firman tavoitteeksi sanotaan X miljoonan euron myynti vuodessa. Tai kvartaalissa. Piste. Ei muuta. Tätä eurotavoitetta toistetaan kaikille, siis myös niille, jotka eivät suoraan pysty vaikuttamaan eurotavoitteen täyttymiseen. Minusta rahasta ja rahatavoitteista pitää ehdottomasti puhua, mutta niistä pitää puhua jonkinlaisen kontekstin kanssa. Eli samalla kun toimari esittelee eurotavoitteita, niin samalla hänen tulisi myös kertoo keskeisimmistä keinoista, joilla niihin ajatellaan päästävän – ja nämä alkavat sitten kenties jo ollakin samaistuttavampia ja motivoivampia tavoitteita myös kvartaaliallergiselle IT-insinöörille. Siis jotenkin tyyliin näin: ”Tavoitteemme on tulla maailman parhaaksi tällä osa-alueella. Se tarkoittaa, että meidän täytyy kehittää kokonaisuudet A ja B julkaisukuntoon, voittaa asiakkaaksemme 3 Euroopan johtavaa firmaa tältä alalta ja pitää nykyasiakkaiden tyytyväisyys tasolla Y. Taloudellisina lukuina tämä tarkoittaa X euron myyntiä ja noin Z uutta kollegaa.”

Entäpä sitten se toinen ääripää? Siis se, että firma ei puhu henkilöstölleen taloudellisesta tuloksesta juuri lainkaan. Tämä on IT-alalla yllättävän yleistä. En tiedä, mikä tämän vaietun linjan takana on. Kenties ajatus, että koodareita ei kiinnosta raha, annetaan heidän vaan koodata. Tai ehkä pelko, että rahasta puhuminen rikkoo jotain arvokasta – että kun monelle koodaaminen ja teknologia on intohimo, niin ei pilata sitä puhumalla rahasta.

Miksi rahasta sitten pitää puhua? No ensinnäkin kun firmat kuitenkin toimivat rahataloudessa, ja itsekin saa palkkansa rahassa, niin välillä on ihan hyvä saada ihan konkreettinen tuntuma, että ”tänään mä olen todella palkkani ansainnut”. Myyntityössä tämä tuntuma on solmitun kaupan myötä helpompi saavuttaa. Mutta kehittäjällekin on ihan hyödyllistä välillä reflektoida, että ”tämä toiminnallisuus toi asiakkaalle X minuutin aikasäästön, joka tekee vuodessa näin paljon, ja jos sen kertoo tuntipalkalla, niin puhutaan summasta Y”.

Toinen syy puhua rahasta on avoimuus. Ensinnäkin työntekijöiden kuuluu saada tietää, miten firmalla menee. Silloin osaa vähän suhteuttaa, että kannattaakohan mun nyt pyytää tätä ja tätä asiaa, oli kyse sitten palkankorotuksesta, kurssista, seminaarimatkasta tai vaikka investointia uuteen rekryyn tai projektialoitteeseen. Ja toiseksi, taloudellisesta tuloksesta viestiminen vähentää salaliittoteorioiden syntymistä. Ei ole yksi eikä kaksi IT-firmaa, jossa taloudellisesta tuloksesta viestimisen ei ole ajateltu olevan kiinnostavaa tai tärkeää ja jossa jengi on alkanut pohtia ”onko tuon perustaja-omistajan Teslan nahkapenkin minun selkänahastani revitty” – ja tällaiset ajatukset myrkyttävät firman ilmapiiriä ihan tarpeettomasti.