J – Johtajuus

Suomessa ja suomeksi johtajuudesta puhutaan vähän kapeasti. Tyypillinen johtajuusasioiden kommentaattori suomalaisessa mediassa on joko akateeminen tutkija, start-up yrittäjä tai menestyneen suuryrityksen luotsi. Akateemisia kommentteja johtajuudesta antavat vaikkapa motivaatiotutkija tai organisaatioihin erikoistunut tohtorismies tai -nainen. Start-up-yrittäjältä halutaan yleensä kuulla matalasta hierarkiasta, luottamuksen jakamisesta ja modernin organisaation toiminnasta. Kolmas arkkityyppi, ison firman ammattijohtaja puolestaan on kehäkettu, joka herkistyy antamaan johtamisneuvoja usein vasta aktiiviuransa jälkeen.

Paitsi että johtajuudesta puhuu Suomessa harvat, niin aiheestaa on myös aika hintsusti sanastoa, jolla porautua aiheeseen. Esimerkiksi suomen kielessä yksi sana, johtaja, tarkoittaa sekä tiettyä titteliä tai asemaa organisaatiossa (director) että johtamisominaisuuksiltaan ja -taidoiltaan kyvykästä tyyppiä (leader). Lieköhän tämä syynä siihen, että johtajan (director) ja johtajuuen (leadership) välille vedetään usein yhtäläisyysmerkki, vaikka toinen ei ole tae toisesta? Ja myös toisin päin: toista voi harjoittaa ilman toistakin.

Johtajuudesta pitäisi puhua työpaikoilla enemmän. Siitä pitäisi uskaltaa ja iljetä puhua keskijohdon pikkupomojen, tiiminvetäjien, asiantuntijoiden ja projektipäälliköiden – sen ei pitäisi olla vain tutkijoiden, kasvuyrittäjien ja ylimmän johdon yksinoikeus. Johtajanominaisuuksia kuitenkin tarvitaan tämän päivän asiantuntijatyöelämässä ihan jokaisessa tehtävässä, ainakin jossain muodossa. Tiimin motivoiminen, kollegan kannustaminen, uuden kollegan valmentaminen uusiin tehtäviin, kehitysaihioiden priorisointi, projektin eteenpäin tuuppiminen, palautteen anto, päätös korjata jokin bugi, päätös olla korjaamatta jotain juuri nyt – kaikki näistä vaativat johtajuutta, vaikkei käyntikortissa lukisikaan director.

Työelämän asiat ovat jo tänä päivänä niin kompleksisia, ettei mitkään johtajat voi niitä sanella ylhäältä tai tietää paremmin mistään norsunluutornista. Heidän on pakko luottaa asiantuntijoihin, sillä asiantuntijoilla on tietoa. Tieto on valtaa, ja valta kulkee käsi kädessä vastuun kanssa. Ja valta ja vastuu alkavat olla aika lailla johtajuuden ytimessä. Moni meistä luettelee hyvän johtajan ominaisuuksiksi kyvyn motivoida, kyvyn sitoa tekeminen osaksi jotain suurempaa, kuuntelemisen taidon, jämäkkyyden, empatian, … Näistä ominaisuuksista yksikään ei ole sidottu titteliin, ja näiden harjoittamiseen kenenkään ei tarvitse kysyä lupaa – joten treenaamaan vaan!

No miksi johtajuudesta sitten pitäisi puhua enemmän, eikös se ole vähän noloakin? No siksi juuri, ettei se tuntuisi nololta jenkki-self-help-hutulta. Mitä enemmän johtajuudesta työpaikoilla puhutaan, sitä arkipäiväisemmäksi se muuttuu ja uskon, että sitä enemmän puheet alkaisivat siirtyä teoiksi. Ja sepä vasta olisi huippua, että hyvä johtaminen olisi arkipäivää!