F – Fiilis
Olen työskennellyt 1940-luvulla ja 1990-luvulla syntyneiden insinöörien kanssa, ja kaikkien insinöörisukupolvien edustajien siitä väliltä. Seuraavassa havainnossa saattaapi olla yleistyksen makua, mutta sanon sen silti: 1940-1960-luvuilla syntyneet insinöörit eivät paljoa tunteile. Ainakaan töissä. 1970-luvulla syntyneiden työminällä näyttäisi jo olevan tunteet, ja siitä nuoremmilla jonkinmoinen tunteiden liittäminen töihin on jo perusvaatimus. En tiedä, onko kyse oikeasti sukupolvierosta vaiko vain siitä, että vanhat ovat kautta historian olleet paatuneita ja nuoret kiihkeämpiä, riippumatta syntymävuodesta. Mene ja tiedä.
Vanhemman polven insinööreillä olen havainnut kaksi työmoodia: joko luotettava suorittaminen tai kuiva välinpitämättömyys. Ensimmäisen bongaa ainakin keskivertojohtoryhmästä jonkin liiketoiminnan vetäjän tontilta. Jälkimmäinen on asiantuntijatehtävissä katkeroitunut kaveri. Kummallekin on olennaista, että töistä ei kuulu nauttia tai ainakaan innostumistaan ei pidä näyttää.
Nuoremman polven insinöörit puolestaan syleilevät fiilinkiä. Aika monelle työpaikassa tärkeää on rento fiilis ja lisäksi monet puhuvat intohimostaan: kauniista koodista, ketterästä tekemisestä ja oppimisen palosta – heillä fokus on enemmän tekemisen aikaan saamassa tunteessa kuin tuloksissa. Jos et tee intohimolla, ei kannata tehdä ollenkaan.
Mistä se nuoremman IT-skenen fiilis sitten syntyy? Jonkin verran varmasti ulkoisista seikoista, kuten miellyttävästä toimistosta ja omanhenkisestä pukeutumisesta. Isoilta osin se syntyy merkityksellisestä tekemisestä, oli se sitten kiinnostavien teknologioiden parissa työskentelyä, siistien tuotteiden tai palveluiden tekemisestä tai jonkin itselle tärkeän asian edistämisestä. Mutta ennen kaikkea se syntyy ihmisistä, joiden kanssa töitä tehdään: että heidän kanssaan synkkaa ja että heidän kanssaan haluaa viettää aikaa myös vapaalla.
Mitä tästä opimme? Vanhemman polven tulee ymmärtää, että nuoremmat insinöörisukupolvet eivät saa työssään tyydytystä pelkästään tavoitenumeroiden saavuttamisesta – heille hyvä fiilis on ihan oikeasti merkittävä motivaation rakentaja. Nuoremmalle insinööripolvelle toivon kykyä höllentää intohimovaatimusta aina silloin tällöin. Työ ei koko ajan ja joka päivä ole yhtä intohimon tykitystä, siihen kuuluu myös rutiineja, kompromisseja ja kenties legacy-koodin refaktorointia, mutta sen vuoksi ei hanskoja kannata heittää tiskiin.
Kenenkään ei kuitenkaan pitäisi joutua peittelemään intoaan ja hyvää työfiilistään, vaan ennemminkin koittaa tartuttaa sitä muihin.