Minä ja matematiikka

Nythän on niin, että meikämandoliini on siis nainen tekniikan maailmassa. Joskus minulta on kysytty, millaista on olla nainen teknisellä alalla. No kivaa. Mutta vaikeahan sitä on arvioida, kun ei ole omakohtaista kokemusta siitä, millaista olisi olla mies samalla alalla.

Ajattelen niin, että ajanlaskuni tekniikan maailmassa alkaa syksystä 2000, jolloin aloitin opintoni Otaniemessä. Tässä vietetään siis 15-vuotistaiteilijajuhlaa. Taiteilijajuhlani ja ensi viikolla vietettävän Women in Tech -teemaviikon kunniaksi päätin listata omia lempparioppejani matematiikan maailmasta.

 

95% vs. 5%

Matematiikka on 95-prosenttisesti työtä ja vain 5-prosenttisesti lahjakkuutta. Tämä oli ensimmäinen asia, jonka lehtori Latva opetti meille lukion pitkässä matikassa. Ja pitihän se testata ihan käytännössäkin: lukiossa matematiikan arvosanani heiluivat välillä kympissä, välillä kutosessa, riippuen ihan siitä, paljonko ehdin tai viitsin panostaa läksyihin. Lisäksi muistan, että minua vähän ärsytti, koska tuo 95%-5%-suhdeluku himmensi matikan osaamisen hohtoa – että kuka tahansahan voisi vaan tehdä pirusti hommia ja pärjätä, ja että mitäs spesiaalia siinä nyt sitten on. Ja että jos se on mahdollista kelle tahansa, niin sitten minua ei asia niin kiinnosta.

Ylioppilaskirjoituksissa ja TKK:n perusmatikan kursseilla onneksi ymmärsin jo, että on ihan ok tehdä hommia menestyksen eteen. Eli että vaikka harjoittelu olisikin periaatteessa kaikille mahdollista, niin kaikki eivät syystä tai toisesta niin tee. Ja että loppujen lopuksi sillä ei ole suurtakaan eroa lopputuloksen kannalta, haldaako jonkin asian kovan treenaamisen vaiko luonnonlahjakkuuden vuoksi.

 

x

X:n ratkaisu on minusta kaikkein kivointa matikkaa. Ensin on ongelma, ja sitten kun vähän järjestelee asioita, niin yhtäkkiä onkin ratkaisu! Ja juuri ongelmanratkaisusta ja asioiden järjestelystä minä tykkään ihan tosi paljon myös työssäni. Itse en käsittele kovin paljoa x:ää tai funktioita ihan kirjaimellisesti (toisin kuin vaikka devaajat), mutta jotenkin polynomeissa ollaan minusta ihanan filosofian äärellä: ongelmat on tehty ratkaistaviksi.

Toinen hieno juttu x:n pyörittelyissä on itse funktiot ja niistä piirretyt käppyrät. Kun funktiossa x:lle antaa eri arvoja, niin lopputulos saattaakin heitellä ihan miten sattuu ja käyrät kurvailevat hillitömästi välillä ylös, välillä alas. Ja useinhan asiat juurikin riippuvat siitä, mikä minkäkin muuttujan arvo milloinkin sattuu olemaan. Harva asia tässä maailmassa on ihan ehdottoman mustavalkoista, vaan aika moni asia riippuu tilanteesta (ja tämä on muuten insinööreille välillä vähän vaikea juttu niellä).

 

Iterointi

Viime loppukevään hallitusneuvottelujen myötä suomalaisten journalistien sanavarastoon lisättiin uusi sana: iterointi. Lisättiin sinne myös vatulointi, mutta iterointi ja vatulointi ovat eri asioita. Minulle iterointi on tapa tehdä asioita. Minulle se edustaa rohkeutta, heittäytymistä, sinnikkyyttä. Yritystä ja erhettä. Kykyä lähestyä tuntematonta ja toisaalta myös kykyä sanoa, että nyt riittää, nyt tämä on riittävän hyvä.

Iterointi on sitä, että on joku haju päämäärästä, jonne pitäisi päästä, mutta ei ihan tiedetä, mitä palasia pitäisi loksautella millekin paikalle, jotta sinne päästäisiin. Tietysti voitaisiin analysoida tarkasti ja loputtomiin, mutta aina se ei ole mahdollista tai järkevää. Iteroinnissa ideana on, että kokeillaan. Kokeillaan rohkeasti, mihin päästään, jos tehdään näin. Ai ei osunut kohdalleen halutun päämäärän kanssa. No kokeillaan vähän toisella tavalla. Ai meni vielä kauemmas. No kokeillaan sitten jotain, mikä olisi vähän lähempänä ensimmäistä yritystä. Ja sitten jossain vaiheessa voidaan lopettaa ja todeta, että nyt ollaan riittävän lähellä sitä, missä halutaan olla. Iterointi on siis toimeen tarttumista siitäkin huolimatta, ettei kaikki mene ensiyrittämällä täydellisesti.

 

1 + 1 > 2

Vaikka matematiikka antaakin vakaan pohjan insinöörityölle, niin kaikkein keskeisintä asiaa insinöörin arjesta matikan treenaus ei ole ainakaan minun opiskelujen aikana pystynyt konkretisoimaan. Nimittäin lukiossa ja vielä yliopistossakin matikka oli valtaosin yksilösuorittamista, kun taas työelämässä insinöörityö on ryhmätyötä. Ja se tunne, kun tajuaa tiimissä saavuttaneensa jotain suurempaa kuin mitä yksilöt olisivat omissa eristetyissä poteroissaan pystyneet saavuttamaan, se on minusta hienointa insinöörityössä!

Että jos jossain kuulette fiksun abitytön argumentoivan, ettei valitse insinöörialaa siksi, että haluaa mieluummin olla ihmisten kanssa tekemisissä, niin ohjatkaa se tyttö tänne blogiin. Tai mä voin vaikka antaa hänelle ilmaista uraneuvontaa.

 

Women in Tech -viikkoa vietetään 5.-9.10.2015.