Museokortti

Mitäs suunnitelmia kesäksi? No eipä ihmeempiä, kaupunkiloma Helsingissä. Jos paistaa, niin mennään Hakaniemeen torikahveille, Mustikkamaalle lukemaan, ehkä fillaroidaan Porvooseen. Jos sataa, niin mennään museoon.

Hommasin muutama viikko sitten museokortin. Museokortti on siis iloisen keltainen läpyskä, jolla pääsee Suomessa 200 museoon. Kortti kustantaa 54 euroa ja on voimassa vuoden ostopäivästä. Hommasin kortin Taidehallista näyttelyyn mennessäni, mutta olisi sen saanut tilattua verkkokaupastakin.

Alle kuukaudessa olen ehtinyt käyttää korttiani jo kolme kertaa:

Ensimmäinen kerta oli Taidehallissa Julian Opien näyttelyssä. Tämä oli minulle tyypillinen käynti: näyttely, jonka haluan nähdä, viikonloppu, nautin kompaktista ja mietitystä kokonaisuudesta, poistun puolen tunnin – kolmen vartin jälkeen tyytyväisenä. Olisin mennyt ilman korttiakin ja saanut pääsymaksulleni vastinetta.

Toisella kerralla museokortti osoitti jo syvempää nerokkuuttaan: se alensi kynnystä mennä museoon. Oli lauantai, alkuilta. Olimme olleet kavereiden luona chillailemassa iltapäivää, mulla oli vähän kohmeloinen olo edellisen illan kesäjuhlista, maleksimme kaupungin läpi eikä huvittanut vielä mennä kotiin, muttei varsinaisesti tehnyt mieli kahvia tai muutakaan. Hoksasimme, että Amos Anderson olisi auki vielä puolisen tuntia – sinne! Tsekkasimme läpi alakerran sekä ylempien kerrosten Työtäkö?-näyttelyn. Kummassakin oli ihan kivoja yksittäisiä teoksia, vaikkakin kokonaisuudet jäivät vähän löyhiksi. Mutta kaikkinensa kokemus oli mukava ja tuli tarpeeseen juuri siinä hetkessä. Ilman museokorttia olisimme taatusti nihkeilleet, että ”no viittiikö sitä puolen tunnin takia piipahtaa, kun ei oikein etukäteen tiedä, mitä siellä on”.

Kolmannen kerran vingutin museokorttia juurikin sadepäivänä: hehkutettu I.K. Inha Valokuvataiteen museossa. Itse Inhan näyttely osoittautui kyllä vähän pannukakuksi, kyse oli aika pienestä näyttelystä ja jotenkin esillä olleet kuvat, esineet ja modernisoinnit olivat vähän köykäisesti sidottu toisiinsa. Mutta oli mukana myös positiivinen ylläri, Ismo Kajanderin Vintage. Jos olisin maksanut pääsylipustani, olisin ollut snadisti pettynyt I.K. Inhaan, enkä tiedä olisiko silloin Kajanderkaan kokonaan vetänyt kokemusta plussan puolelle. Mutta kausikorttilainen on armollisempi – käyn sitten vaikka yhdessä extranäyttelyssä, jotta kortti maksaa itsensä takaisin oikein kunnolla.

Kaiken kaikkiaan minusta museokortti on mainio juttu. Siihen on saatu mukaan mukava kattaus museoita. Kortti ei ole kohtuuttoman hintainen, joten sillä varmaastikin pääsee omilleen. Kortin rekisteröimisprosessi oli hyvin ohjeistettu, siinä oli kivasti sovellettu palvelumuotoilun oppeja.

Mutta yhdestä käytettävyysasiasta täytyy antaa museokortille risuja, mikä on tosi harmillinen juttu: museokortti blokkaa matkakortin toiminnan. Siis käytännössä, jos minulla on sekä museokortti että pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen matkakortti samaan aikaan rahapussissa, ja haluaisin bussissa leimata matkakorttini näppärästi rahapussin läpi vain heilauttamalla kukkaroa kortinlukijalle, niin eipä onnistukaan! Joudun ottamaan matkakortin pois rahapussista, jotta lukija rekisteröi sen. Tämä on ikävää, koska museokorttia just kuuluisi pitää aina mukana, jotta se edistäisi museoon poikkeamista. Mutta toisaalta, matkakorttia käytän joka päivä, enkä kaipaa aamukooma-flow’huni yhtään ylimääräistä töksäytystä nikottelevasta bussikortista.

Siispä museokortin väki, mä ymmärrän, että voi olla vaikeaa vaihtaa museokortin taajuutta (oletan, että kyse on jostain taajuuden tapaisesta) eriksi kuin matkakortin, mutta lupaattehan ainakin, että jengi saisi jatkossakin käyttää vaikka väliaikaista paperikorttia museopassinaan?