CVT – irti kuorolaulusta
Olen viime aikoina toivonut lahjaksi ainoastaan tarpeellista, aineetonta tai sitten sellaista, jota voi mättää kurkusta alas. No nyt tuli jotakuinkin määritelmän mukaista, nimittäin laulutunteja. Tontut olivat kai tehneet johtopäätöksen, että tarvitsisin moisia. Ainakin kyseessä oli aineeton lahja, vaikkakin tässä tavara – eli ääni – liikkuukin kurkusta ylöspäin. Kyseessä oli siis kolmen kerran tutustumispaketti CVT:hen, complete vocal techniqueen.
Törmäsin CVT:hen ihan sattumalta, kun mietimme duunibändin harjoituslistalle uusia biisejä. Olen jotenkin viime aikoina tykästynyt Emma Salokoskeen, ja googlettelin sitten hänen kappaleitaan (vaikka ne aika vaikeita ovatkin). Noh, internet kertoi, että Emma Salokoski oli hurahtanut CVT:hen ja että hän olisi myös kouluttautunut CVT-opeksi. Minä edelleen järkeilemään, että ei voi olla huono tekniikka, kun Salokoski laulaa niin kauniisti, monipuolisesti ja eläväisesti. Eli ei muuta kuin internetistä itseopiskelemaan lisää. Ja kirjettä joulupukille.
Internet valisti, että CVT:ssä on muutama perusjuttu: tuki, twangi (sointi?) ja leuka-/huuliosaston rentous. Nämä kun on kunnossa, niin voi periaatteessa tehdä minkälaisia ääniä tahansa ilman vaurioita. Itse äänityyppejä on CVT:n mukaan neljä: neutraali, curbing, overdrive ja edge – näiden äänityyppien ero on muun muassa metallisuudessa, voimakkuudessa, sävelkorkeuksissa ja vokaaleissa, joiden laulamiseen äänityyppi soveltuu.
Heti tammikuun alussa marssin Kallioon Jim Valion CVT-oppiin. Eka kerta meni teorian parissa. Ope pahoitteli pariin kertaan CVT:n teknisyyttä, mutta meikästä teoria vaikutti hyvin jäsennellyltä. Kuuntelimme Spotifysta eri äänityyppien näytteitä oikeista biiseistä, jotka aukesivatkin ihan eri tavalla kuin internetin muutaman sekunnin mittaiset ääninäytteet.
Toisella kerralla treenattiin käytännössä. Neutraali kuorolaulajan tapa minulla oli ihan kelvollisesti hallussa. Overdrive löytyi 4 Non-Blondesin What’s Up -biisin avulla. R&B:ssä käytettävän curbingin syrjäänkin pääsin kiinni, mutta aika häilyväisesti. Edgestä meikän volyymeilla oli turha vielä uneksiakaan. Toisen kerran perusteella pääsin hieman jyvälle eri äänityypeistä, ja aloin pystyä tunnistamaan niitä kuulemistani biiseistä.
Kolmannella kerralla tankattiin PMMP:n Lautturia. Ei niinkään eri äänityyppien näkövinkkelistä, vaan hengityksen, tuen ja volyymin treenauksen kannalta. Hokasin, että ylijännitän vatsan seutua aika helposti, ja että keuhkoja ei pidä vetää ihan täyteen ilmapöhöksi asti – alimpien kylkiluiden tulisi tehdä hengityksessä työtä ja pitää ilma keuhkoissa.
Aika siistiä, jäsentynyttä ja konkreettista. Eritoten kolmannella kerralla kehityksen pystyi näkemään selvästi alku- ja lopputunnin välillä. Suosittelen kaikille, jotka haluavat vähän buustia lauluun, mutta eivät syty klassisesta jollotuksesta ja kenties empivät, onko heidän äänestään pop-jazz-diivaksi. Ja CVT:n opit pätevät ihan normipuheeseenkin.
Kolmen kerran kokeilupaketti on nyt käyty. Ei minusta jokaviikkoisten laulutuntien kävijäksi tässä elämäntilanteessa ole, mutta tämän asian äärelle palaan vielä.