Kuherruskuukausi Kalasatamassa

Kuukausi takana helsinkiläisenä, ja toistaiseksi olen tykännyt. Jokunen hauska kommentti on tullut:

”Miten te nyt Tapiolasta pois?”
”Sun työmatkahan pitenee ihan älyttömästi”
”Kalasatama on vähän niin kuin iPhone 6 – tavallaan siisti, mutta on siinä omat early adopter -ongelmansa”

Kyllä, Kalasatama on ihan keskeneräinen alue, joka tulee olemaan raksatyömaana vielä vuosia. Mutta onhan tämä myös rakennus- ja yhdyskuntainsinöörin märkä uni – elää keskellä huikeaa muodonmuutosta! Tässä muutamia asioita uusilta huudeilta, jotka saavat ammatillisen sydämeni läpättämään.

 

1. Metro

Ei tarvitse syynätä aikatauluja, kun seuraava kyyti tulee kuitenkin muutaman minuutin kuluttua. Arvostan myös marssijärjestystä: ensin tehtiin metropysäkki ja vasta sitten alettiin rakentaa siihen liikennettä syöttävää asuin- ja palvelualuetta. Espoossahan ensin rakennettiin kaupunki ja vasta sitten tuotiin metro. Okei, tiedän että tässä rinnastuksessa oli nyt pieni mittakaavaero ja vähän piikittelyn makua, mutta en vaan voinut vastustaa.

 

2. Kantakaupungin reuna

Ehkä kaikkein sykähdyttävin näky avautuu, kun palaa kotiin reissuiltaan ja kömpii Kalasataman metroasemalta pienen mäennyppylän päälle: vastarannalla avautuu kaupungin valot, ja kattojen yllä vartioi Uspenskin katedraali, Johanneksen kirkon kaksoistornit ja tuomiokirkko. Hakaniemen torille pääsee fillarilla 5 minuutissa.

 

3. Tiilitaloja tiiviisti

Täällä korttelit ovat tiiviitä ja pääasiallinen julkisivumateriaali on tiili. Parvekkeet ovat sisäänvedettyjä, eikä julkisivusta ulkona roikkuvia, pyöreillä pilareilla tuettuja lärpäkkeitä. Sisäpihat vaikuttavat kurkkimisen perusteella leikkisiltä. Naapurikortteliin nousee maailman paras tietomallinnuskohde.

Omistus- ja asumismuodoiltaan täällä on aika monipuolista meininkiä: on vapaarahoitteista omistusasumista, hitasia, vuokra-asuntoja, seniorikoteja, setlementtiasuntoja, erityisryhmien koteja, ryhmärakentamista – ja myös niitä kovan rahan miljoonapytinkejä. Jotakuinkin sosiaalisen yhdyskuntasuunnittelun oppikirjan mukaan siis mennään.

 

4. Vanhaa ja uutta

Ikonisin näky näillä huudeilla on Suvilahden vanhan voimalan kaasukellot. Vanha voimala pölähtää näkyviin ensimmäisenä, kun metro syöksyy tunnelista päivänvaloon juuri ennen Kalasataman asemaa.

Tykkään suunnattomasti tämänhetkisestä maisemallisesta sekasotkusta, jossa yhdistyy vanha satama, joutomaa, sissimeinigillä muokattu kaupunkitila, väliaikaisuus, teollisuus, rakentaminen ja moderni asuinalue.

 

5. Jätehuolto

Roska-autot eivät Kalasatamassa pörrää, eivätkä rotat hyppää rinnuksille roska-astioista. Alueen jätehuolto on hoidettu systeemillä nimeltä Imu. Maan päällä on avainlätkällä toimiva rautainen luukku, jonne roskat nakataan. Sinne ne pahvit, paperit, biot ja sekajätteet sitten tömähtävät jokainen omaan maanalaiseen rööriinsä. En ole vielä selvittänyt, minne Imu roskat oikein kuljettaa, mutta onhan tuollainen maanalainen putkisto tosi siisti. Metalli, lasi, isot roskat ja kierrätyskeskuksen piste eivät tosin kuulu Imuun – niiden keräilypisteet löytyvät taloyhtiön parkkihallin perältä.

Ehkä ainoat miinukset alueella on lähes jatkuva tuuli ja palvelujen puute. Tuulta vastaan ei todellakaan taistella sateenvarjolla vaan goretexillä. Kunnon ruokakaupan puuttuessa olen siirtynyt asioimaan viikoittain Kauppahalli24:n kanssa. Mutta koska tässä on vielä vaaleanpunaiset lasit päässä, niin tuulikin tuntuu vain luonteikkaalta piirteeltä, eikä mulla varsinaisesti ole ikävä ruokamarkettien ruuhkaakaan.