7 päivää Japanissa

Männäviikko oli pitkään ja hartaasti odotettu talvilomaviikko, jonka agendalla oli reissu Japaniin: Tokioon, Kiotoon ja Hakoneen. Suunnittelen kirjailevani tänne useammankin Japani-postauksen vähän eri näkövinkkeleistä (ainakin ruuasta, liikkumisesta ja majataloyöpymisestä), mutta tämän kirjoituksen tarkoituksena on summeerata reissun kulku pääpiirteittäin.

Jos joku empii, että kannattaako Japaniin saakka vaivautua viikon tähden, niin todellakin kannattaa! Vaikka uudesta kulttuurista ei näin lyhyessä ajassa ehdi raapaista kuin pintaa, niin kyllä viikossa silti ehtii nähdä paljon. Luvassa on siis pitkä postaus.

 

Perjantai
Valmistautuminen reissuun

Herään kotona klo 5.30, vaikka onkin lomapäivä. Kello on Japanissa 6 tuntia meitä edellä, joten haluan johdattaa biologista kelloani edes himppasen oikeaan suuntaan. Aamiaisen jälkeen tirpaisen tunnin ja vartin mittaisen lenkin, jotta jaksaisin istua aloillani koneessa ja jotta olisin riittävän naatti, että saisin nukutuksi.

Finskin kone starttaa kello viiden jälkeen iltapäivällä Helsinki-Vantaalta. Torkun 9 tunnin lennon aikana pari tuntia koiranunta, joten se siitä väsytystaktiikasta. No, adrenaliini ja innostus pitävät huolen, että ei tässä pystyyn nukahdeta perilläkään.

 

Lauantai
Harajuku – pyhäkkö, pintaliitoa ja pimeetä meininkiä

Saavumme puoli yhdeksältä paikallista aikaa Tokion Narita-lentokentälle. Vaihdamme juna-voucherimme 7 päivän junapassiin ja otamme Narita Express -junan Tokioon, Shinjukun kaupunginosaan. Löydämme hotellimme ilman suurempaa hortoilua, tosin emme saa vielä huonettamme, mutta jätämme laukut säilöön ja suuntaamme lounaan kautta parin aseman päähän Harajukuun.

Harajuku osoittautuu erinomaiseksi ohjelmaksi ekalle päivälle. Siellä haahuillessa saa hyvän läpileikkauksen Tokion sekopäisyydestä: shintolaispyhäkkö ja sitä syleilevä rauhallinen puisto möllöttävät vierivieressä luksusmerkkien täyttämän ostosbulevardin kanssa, ja parin korttelin päässä sykkii täysin kreisi nuorisoalue cosplay-jengeineen ja vohvelintuoksuineen.

Puolen tunnin päikkäreiden voimalla ensimmäinen päivä taittuu varsin mallikkaasti. Ei kiukkua, ei epätoivoa, vain positiivista ihmettelyä suu auki. Päivän saldoksi jää kaiketi vain yksi kulttuurimoka, kun lampsin kengät jalassa vaatekaupan sovituskoppiin – eikä siinäkään lie kyse niinkään kulttuurista vaan vaaleasta pörrömatosta.

 

Sunnuntai
Puupiirroksia, pilvenpiirtäjiä ja Shibuyan sykettä

Aamiaisen jälkeen haahuilemme hotellin huudeilla Shinjukussa. Hotellin puoli asemasta on virastohenkistä pilvenpiirtäjäaluetta, tois pual asemaa sykkisi iltaelämä, jos olisi ilta – näin aamulla siellä on rauhallista. Shinjukun asema itsessään ei ole aamulla rauhallinen, sillä sen läpi virtaa päivittäin reilut 3 miljoonaa matkustajaa – tosin ei se ole kaoottinenkaan, sillä vaikka ihmismeri taivaltaakin määrätietoisesti juniinsa ja metroihinsa, kellään ei tunnu olevan pinna kireällä.

Jatkamme pari juna-asemaa etelään, takaisin Harajukuun ja puupiirrosmuseoon, jossa on esillä perinteisiä japanilaisia puupiirroksia mm. Suuren aallon piirtäjältä/kaivertajalta. Esillä olevien töiden ja taustoitusten puolesta näyttely on samantyyppinen kuin ansiokas Ateneumin näyttely muutama vuosi sitten, mutta itse näyttelymiljöö on täällä toki autenttisempi. Osaa töistä lähestymme sukkasillamme.

Automaatista tilatun ramen-nuudelilounaan jälkeen jatkamme taas yhden pysäkinvälin etelään, Shibuyaan. Shibuyan aseman edessä sijaitsee yksi Tokion maamerkeistä: vilkas risteys, jossa suojatiet menevät sikinsokin diagonaalisti. Hämärtyvän Shibuyan fiilis on mukavalla tavalla päälle käyvä ja kaoottinen. Onnistumme shoppailemaan adapterin, sillä kotimaassa Ohlssonin Clasun myymä versio on maadoitettu ja siksi epäsopiva hotellihuoneemme virtatökkeleihin. Palaamme hotellille lataamaan puhelimemme ja itsemme 20 minuutin päikkäreillä, ja jatkamme loppuillaksi Shinjukun iltaelämään.

Onnistunut toinen päivä, teemana aistiärsykkeiden asteittainen lisääminen.

 

Maanantai
Sateinen päivä Kiotossa

Katkonainen yö takana. Check out hotellista 9.30, juna aamuruuhkaisesta Shinjukusta vajaan kymmenen aseman päähän Shinagawaan, jossa Tokion keskusasemalta lähteneet luotijunat, shinkansenit, pysähtyvät. Luotijunalinjamme nimi on Hikari – me ja kanssahikipingot taitamme matkaa 300 km/h. Kahden ja puolen tunnin luotijunamatkaamme hallitsee torkku, horkka ja päänkivistys. Saavumme yhden jälkeen Kiotoon, tsekkaamme sisään hotelliin ja suuntaamme kaupungille. Toteamme Kioton olevan suosittu turistikohde niin japanilaisten kuin länkkärienkin keskuudessa. Lounaan aikana alkaa sataa. Ostamme matkamuistoksi sateenvarjot, joiden suojaamina hortoilemme sitkeästi sateessa koko päivän. Kumma kyllä, sade ei pahemmin haittaa aikaeron turruttamaa mieltä.

Koitamme Kioton kaupunginmuseoon, joka on kiinni. Mangamuseoon. Sekin on kiinni. Perhana, luulin, että ”museot kiinni maanantaina” on vain länsimainen tapa. Haahuilemme keisarilliseen puutarhaan ja lopulta palatsin porteille. Ei ristin sielua – tässä runsasväkisessä maassa. Tsekkaamme parit temppelit. 17:28 pysähdymme käsityömuseon eteen, jossa vahtimestari virittää lappua ”tänään suljemme poikkeuksellisesti jo klo 17:30”. Huooh. Ruokakaupasta ostamme välipalaksi oudon vihreä pylpyrän ja palaamme hotellille ottamaan vartin tirsat. Loppuillan namnattelemme aseman ostarilla, grillaamme lihaa ja juomme sakea.

Rento päivä, vaikka Kioto ei sateen vuoksi tarjonnutkaan meille ihan parastaan. Jos tästä päivästä pitäisi joku viisaus ammentaa matkavinkiksi muille, niin se olisi tämä: vuokraa fillari (mikäli on poutasää) ja homma sellainen kartta, josta näkyy edes keskikokoisten katujen nimet.

 

Tiistai
Geisha, Fuji ja majatalo Totoro-metsän siimeksessä

Sää on pilvinen, mutta enää ei sada. Laskelmiemme mukaan voisimme viettää aikaa Kiotossa noin yhteen saakka ennen Hakonen kylpylämestoille siirtymistä. Siispä check out ja laukut säilöön. Arvomme metrolippuautomaatista kaksi lippua ja suuntaamme Gioniin, geishakortteleihin. Hortoilemme sivukujille ja bäng – bongaamme geishan, joka on ilmeisesti otattamassa promokuvia itsestään. Tai itse asiassa kimonon värin ja niskamaalausten perusteella kyseessä taitaa olla maiko, geishaoppilas. Ohi kulkeva koululaislaumakin hidastaa taianomaisen suloisen maikon kohdalla. Kiitos Kioto, olemme sujut eilisen sateen jäljiltä!

Sushit huiviin, laukut säilöstä ja asemalle junalippuja Odawaraan. Mutta seuraava Odawarassa pysähtyvä Shinkansen lähteekin vasta 1,5 h kuluttua, hmph. No, määränpäässämme majatalossa pitää olla viimeistään 18:30, ja tällaisten yllärien vuoksi aikataulussamme on bufferia. Kun olemme istuneet Hikarin kyydissä 1,5 tuntia, muuan länkkärinainen ryntää junan käytävällä kuin aaveen nähneenä. Katson ulos ja pilvien raossa möllöttää Fuji-vuori, ihan kuin muumien mörkö. Tällä näyllä on 1,5 tunnin junanodotus kuitattu.

Hyppäämme luotijunan kyydistä Odawarassa ja lähdemme etsimään bussipysäkkiä ja oikeaa bussia. Sehän löytyy yllättävän kivuttomasti. Kyytiin. Poikkeuksellisen hyvää englantia puhuva avulias bussikuski neuvoo, kuinka japanilaisessa bussissa toimitaan. Niin, ja onhan teillä 1000 yenin seteleitä tai kolikoita? Ei ole. Jäämme kyydistä, jotta saamme rikottua rahaa. Seuraava bussi majataloomme menee 30 minuutin kuluttua. Sen kuski ei puhu sanaakaan englantia. Bussi kipuaa serpentiinitietä ylös läpi satumaisten metsien. Totoro asuu taatusti täällä. Osaamme kuin osaammekin jäädä oikealla pysäkillä pois.

Majataloon saavumme kello on kuusi illalla. Kietaisemme yukatanit niskaamme ja tutustumme huoneeseemme. Illallinen katetaan huoneemme matalalle pöydälle klo 18:30 ja majatalon mummeli tarjoilee sen seitsemältä. Namnam. Illallisen jälkeen riuskat nuorukaiset siirtävät tatamilta pöydän syrjään ja petaavat futonit yöpymistä varten. Lillumme loppuillan kylvyssä. Yhdentoista aikaan vedämme huoneemme riisipaperiovet kiinni ja köllähdämme futoneille. Yöllä kuulen, kun joku ajaa moottoripyörällä sairaan lujaa serpentiinitietä.

Melkoinen seikkailupäivä!

 

Keskiviikko
Kuumasta kylvystä kreisiin Akihabaraan

Aikainen lintu kylpee lämpimässä. 6:45 hiivin yukatanissa public bathiin japanilaisten mummojen kanssa. Ehdin lillua hyvän tovin ennen japanilaista aamiaista, joka tarjoillaan kahdeksalta. Teemme vielä pikaisen pulahduksen ennen check outia. 9:30 hyppäämme taas bussiin ja edelleen luotijunaan ja takaisin Tokion sykkeeseen. Toinenkin hotellimme sijaitsee Shinjukussa.

Loppupäivän ohjelmamme ei voisi olla kauempana Hakonen kuvankauniista ja rauhallisesta miljööstä. Akihabara – nörttien mekka. Akihabara on elektroniikkakeidas, jossa on myynnissä korttelitolkulla sähköisiä vekottimia ja härpäkkeitä. On perinteisempää torikojutyyppistä elektroniikkabasaaria ja on monikerroksista sähkölaitetavarataloa. Eikä siinä vielä kaikki – manga-sarjakuvaa löytyy myös runsain mitoin. On pakko oikein kirjata muistiin eräänkin 8-kerroksisen mangatavaratalon tarjonta:

1. kerros – käytettyjen mangalehtien sisäänosto
2. kerros – mangasankarinukkejen vartaloita, vaatteita, kenkiä, peruukkeja
3. kerros – normimangaa (lehtiä)
4. kerros – pornomangaa (lehtiä)
5. kerros – homomangaa (lehtiä)
6. kerros – mangaa/animea DVD:llä ja CD:llä
7. kerros – keräilykortteja ja pikkukrääsää
8. kerros – mangahahmoista tehtyjä keräilyfiguureja

Eikä siinäkään vielä kaikki – ryystämme päiväkahvit Maid-kahvilassa. Maid-kahvilassa röyhelömekkoihin ja essuihin pukeutuneet tytöt juttelevat kimittävällä äänellä, tarjoilevat söpösti koristeltuja ruokia, tekevät taikatemppuja ja vetävät hassuja leikkejä. Huomaan olevani vähemmistössä; asiakaskunta koostuu pääasiassa miehistä. Maidit sekoittavat meille pinkit juomat, joita sekoittaessa toistamme heidän perässään juomansheikkauslorun. Ping, taikajuomamme ovat valmiit. Yhtäkkiä kuulen, kun kimeä ääni kuuluttaa ”princess Katri”. On aika ottaa kaverikuva. Stailaan itseni sammakkohiuspannalla ja teemme käsillämme Antsku-sydän-poseerauksen. Kahvilassa ei saa valokuvata, mutta saan polaroid-kaverikuvan mukaani muistoksi.

Hiippailemme Akihabarasta pois pachinko-pelihallin kautta: äijiä pelikoneiden ääressä, rööki suussa tunkemassa rahaa pelikoneisiin ja korvia huumaavassa HC-teknon, örinähevin ja elektroniikkapiipityksen äänimeressä. En uskalla räpsäistä valokuvaa, kun pelihallit ovat kuulemma paikallisen mafian pyörittämiä. Eikä kamera sitä paitsi pystyisi ikuistamaan sitä korvia särkevää jumputusta.

Ääripäiden päivä. Siistiä!

 

Torstai
Korkeuksia ja keisarillinen puutarha

Aamutuimaan hiippailemme naapurikorttelin hallitusrakennukseen, jonka 45. kerroksessa on kaikille avoin ja ilmainen näköalatasanne. Rakennusinsinööri minussa arvostaa perusteellista selvitystä pilvenpiirtäjän rakenteista.

Otamme junan Iidabashiin, josta hortoilemme keisarillisten puutarhojen läpi aina keisarin himan liepeille. Tällainen puutarha saattaisi helposti tuntua japanilaisen puutarhan kopiolta, ellei tietäisi, että tämä on nyt just sitä itteään maisema-arkkitehtuurin saralla. Hiivimme Tokion keskusaseman huudeille, joka on yksi kaupungin kalleimmista alueista. Risteyksessä kadunlakaisija lakaisee aitoja helmiä rikkalapioonsa.

Illaksi suuntaamme Shinjukun tavarataloihin. Japanilaiset vaatteet miellyttävät tyylitajuani, mutta olen auttamattoman iso heidän mitoitukseensa. Isetan-tavaratalon kimono-osasto tekee vaikutuksen. Muumit näyttävät ihan oikeasti olevan kova juttu.

Leppoisa hengailupäivä. Illalla lääkitsen aloittelijamaista nestehukkaani sipseillä ja mehulla.

 

Perjantai
Kalatori, superrento Shimokitazawa ja jäähyväiskaraoke

Viimeisenä päivänä suuntaamme Tsukijin kalatorille. Emme herää kukonlaulun aikaan, sillä emme edes yritä päästä 100 valitun joukossa tonnikalahuutokauppaan. Ulkopuoliset (lue: turistit) pääsevät torille yhdeksän jälkeen, jolloin ammattilaismeiniki on jo hiljentymään päin. Siltikin tuntuu koko ajan, että on tiellä. Torikierroksen jälkeen jonotamme puoli tuntia paikalliseen suosittuun sushimestaan aikaiselle lounaalle. Ja onhan se sairaan hyvää – paitsi kala, mutta myös riisi ja munakas.

Hiippailemme torilta takaisin ihmisten ilmoille ja satumme Sony Buildingin eteen klo 11 eli juuri kun se aukeaa. Paikalliset jonottavat sisään, joten päätämme hetken mielijohteesta seurata heitä. Päädymme Sony showroomin ylimpään kerrokseen, jossa esitetään vimpan päälle viimeisimmällä äänen- ja kuvantoistokalustolla dokkari Michael Jacksonin postuumialbumin tekemisestä. Tämän tarkemmin ei kai kukaan pysty videolta katsomaan tuottaja Timbalandin ihohuokosia.

Varhainen kalatorikeikka vaatii vartin päikkärit, jonka jälkeen suuntaamme haahuilemaan tovin matkan päähän Shimokitazawaan. Shimokitazawa osoittautuu paikalliseksi rennoksi hippialueeksi, jossa on kivoja pikkukauppoja, kirppareita, ihan normaalien ihmisten asutusta eikä juurikaan autoja. Illaksi palaamme vielä hotellin huudeille Shinjukuun, jossa vuokraamme karaokekopin. Lea Lavenin tuotantoa ei ole listoilla, mutta David Bowie korjaa tilanteen.

Oivallinen loppuhuipennus!

 

Lauantai
Kotia kohti

Nousemme 5:50 lentokenttäbussiin ja kurvaamme Tokion eteläpuolelta Naritan kentälle. Ajamme Odaiban futuristisen keinosaaren ohi. Tuolla pitää käydä ensi kerralla. Lentokoneen ikkunassa vilahtaa Fujin huippu. Tuolla pitää käydä ensi kerralla. Ja Okinawalla. Ja Narassa. Ja Ghibli-museossa. Kiitos, nousevan auringon maa. Näemme vielä!