Nyt repee pelihousut… eiku inttipaita
Duunikaverini kysyi taannoin, että lähdenkö hänen seurakseen kokeilemaan t-paidan purkamista. Ja minähän lähdin. Tiesin suunnilleen, mistä oli kyse, sillä olin nähnyt ehkä vuosi sitten vilaukselta telkussa, kun Outi Pyy purki vanhoja inttipaitoja. Siispä Naistenpäivän kunniaksi Varustelekaan.
Homma alkoi t-paidan valinnalla. Koolla ei kuulemma ole niin väliä, pääasia, että paita on paksua pehmeää trikoota, normineulosta (ei siis ribbiä eikä patenttineulosta) ja täyttä puuvillaa (ei elastaanilla höystettyä). Paidan takaosan reunapäärme leikattiin pois, ja sitten reunaa alettiin purkaa nyhrystämään alarerunasta noin 5-10 sentin matkalta. Ideana oli saada silmukan lenkistä kiinni, ja purkaa neulosta silmukkajonosta vetämällä. Aluksi en meinannut hokata hommaa ollenkaan – sain kyllä aikaiseksi purkujälkeä, mutta purkeeni oli liian velttoa ja ilmavaa. Luulen, että vika oli siinä, että koitin purkaa paitaa kuten purkaisin pieleen mennyttä neuletyötä; mutta tässä ei ollut tarkoitus saada lankaa juoksemaan takaisin langaksi vaan kasassa pysyväksi seittimäiseksi verkoksi.
Kun koko alareuna oli riivitty alulle, vedettiin sivuille yhden silmukan levyiset ”silmäpaot” aina paidan kainaloihin saakka. Tämän jälkeen päästiin tehopurkamisen makuun: silmukkaruotoja aina vajaan sentin välein, ja purk purk purkaen silmukkajonoista vetämällä. Kankaan piti olla pingottunutta koko ajan, ja työtä edistettiin järjestelmällisesti aina ”matalimmasta” purkamattomasta kohdasta. Tokihan vahinkoreikiäkin tuli sinne tänne, mutta ekalla kerralla ei voi olettaa supersiistiä jälkeä. Purkaminen oli tosi hypnoottista ja jäljestä tuli hauskan seittimäistä.
3 tunnissa paidan selkämys oli käsitelty. Jätin lapaluiden tason purkamatta, mutta seuralaiseni purki koko selkämyksen niskaan saakka. Jännä, miten tavallaan pieni ero teki liehukkeistamme aivan erilaiset.
Voisin kuvitella tekeväni tällä tekniikalla kapeahkot purkusuirut johonkin vähän modattuun t-paitaan. Tai sitten ihan ohuita silmäpakoja sinne tänne. Hermoja ja harjoittelua se kyllä vaatii.
Varusteleka oli muuten jänskä paikka. Siellä oli myymälän lisäksi kirpparia, ompelutyöpajaa ja porukkaa ihan pipona. Ja Lekan henkilökunta ja työpajan järkkääjät oli tosi mukavia ja kannustavia. Että kyllä sinne uskaltaa mennä vaikkei tetsaamisesta niin perustaisikaan.