Ensimmäiset maistiaiset

Esikaupunkiviljelmä on villiintynyt vihreäksi pehkoksi.

Puna- ja thaibasilikat ovat jo aika isoja. Pikkubasilikat eivät ole minulle entuudestaan tuttuja, joten en tiedä kuinka pieneksi niiden kuuluisi jäädä. Puutarhuri on näköjään koulinut kaikkia kolmea basilikaa sekaisin, mutta hyvinpä nuo ovat viihtyneet keskenään.

Tomaateissa ei vielä nuppuja näy, mutta korianteri sitä vastoin pukkaa kukkaa vaikka kuinka. Olen ymmärtänyt, että lehdet pitäisi käyttää ennen kukintaa. Niinpä olen ostanut itselleni lisäaikaa nyppimällä kukat pois.

Muuan ystäväni sanoi, että tilliä on vaikea kasvattaa itse. Ja että ruohosipuli pärjää missä tahansa. En ole yhtään yllättynyt, että ruohosipulini kituu säälittävästi, mutta siitä olen ylpeä, että tilli rehottaa kaikkein runsaimpana.

Juhlistin kasvun ihmettä ottamalla pienen tupon jokaista yrttiä ja hienontamalla ne oliiviöljyn ja sitruunamehun kanssa morttelissa. Alle ruislastu, sipaisu pehmeää vuohenjuustoa ja päälle ihanaa oman parvekkeen yrttitahnaa. Herkkua!