Harrastuksen avulla leivän syrjään

Tiedättehän sen, kun ihminen päättää jättää oravanpyörän ja ensimmäiseksi opiskelemansa ammatin, valitsee rakkaan harrastuksensa viitoittaman tien ja tienaa sillä nyt elantonsa? Entinen ekonomi alkaa täyspäiväiseksi joogaopeksi, kirjanpitäjästä tulee käsityöyrittäjä, diplomi-insinööri vaihtaa SAP-konsultoinnin ravintoneuvontaan tai prosessitekniikan taitaja alkaakin soveltaa kemian- ja laitetekniikan osaamistaan käsityöläisoluisiin.

Sitten on niitä, joilla on harrastus tai kiinnostus. He pystyttävät kiinnostukselleen blogin. Boom! Yhtäkkiä he ovatkin tehneet blogista itselleen ammatin, tai ainakin oleellisen osan sitä. Kirjoittaminen on kenties avannut ovia osaksi mainosyhteistyöllä toimivia blogitalleja, he tekevät sisältöyhteistyötä ja kirjoittavat kiinnostuksestaan kirjan. Blogi jatkaa porskuttamistaan sekä markkinointikanavana että henkilöbrändin kasvualustana.

Kumpikaan näistä stooreista ei ole minun. En ole hylkäämässä tekniikan maailmaa käsitöiden vuoksi, enkä valjastamssa blogiani kaupallisiin tarkoituksiin. Mutta liki yhdeksän vuoden jälkeen olen vaihtamassa päivätöitäni, ja blogilla ja harrastuksilla yleensä oli jonkin verran tekemistä asian kanssa.

Sain taannoin yhteydenoton mielenkiintoisesta, itselleni melko tuntemattomasta firmasta. ”Tutustuin LinkedIn-profiiliisi ja blogiisi, ja sain sinusta oikein hyvän kuvan”, sieltä sanottiin heti kättelyssä. Kävin juttelemassa firmassa useamman kerran useamman ihmisen kanssa, ja nyt maanantaina siis aloitan hommat – tosi jännää ja tosi siistiä! Mutta siis ainakin jonkinmoinen palanen ensivaikutelmaa rakennettiin tämän henkilökohtaisen Strömsöni perusteella.

Oli tässä samaisessa rekryprosessissa toinenkin kohta, jossa koin, että harrastuksesta oli iso hyöty. Kun olin edennyt viimeiseen haastatteluvaiheeseen, minua alkoi yhtäkkiä jännittää. Että minähän taidan ihan oikeasti haluta sinne töihin. Ja mitä jos ne eivät haluakaan minua? Tai vielä hurjempaa: mitä jos ne haluavatkin minut! Tuona hetkenä sain kaivettua jostain saman fiiliksen kuin improtreeneissä. Että tässä minä olen, läsnä, ja koitan luoda mahdollisimman turvallista tunnetta sekä haastattelijalle että itselleni. Että mulla on selkäytimessä se matsku, mitä tähän saakka mukaan on tarttunut, käytetään sitä, eikä koiteta tähän hötäkkään nyt opetella ulkoa mitään uutta roolia. Kävi miten kävi, niin olenpahan ollut sellainen kuin olen.

No mitä koitan tällä tarinalla oikein kertoa? Ehkäpä kolmea asiaa. Ensinnäkin sitä, että internetissä kannattaa käyttäytyä ja olla oma itsensä. Kovasti aina pelotellaan, että ”kaikki, mitä julkaiset nettiin, jää sinne ja sitä voidaan käyttää sinua vastaan” – joo näinkin, mutta mahtuuhan nettiin myös positiivisia asioita! Ja kyllä varmaan useimmiten tavallisella aikuisella nettipresenssin vaaka kallistuu kuitenkin sinne harmittoman positiivisen puolelle.

Toinen pointtini on se, että harrastusblogia ei kannatta pitää vakan alla rekrytointitilanteessa, vaikkei sillä suoraa tekemistä olisikaan mahdollisten työtehtävien kanssa. Tottakai mittakaavansa kullakin asialla, ja harvoinpa diplomi-insinööriä palkataan vain ja ainoastaan harrastusbloginsa vuoksi, mutta kyllä sen avulla pystyy antamaan evidenssiä rekrytilanteessa läpikäytyihin luonnehdintoihin: Tyyppi sanoo olevansa luova – pitääkö se paikkansa? Onko kirjallinen ilmaisu selkeää? Valittaako vai välittääkö? Saako asioita aikaiseksi?

Ja kolmantena: Harrastakaa! Ruuhkavuosien keskellä tämä voi kuulostaa kettuilulta, mutta ei ole tarkoitettu sellaiseksi. Harrastakaa jotain, mikä on kivaa tai innostavaa tai rentouttavaa. Leikkikää. Ei pidä ajatella liikaa, onko harrastus hyödyllistä jonkun toisen elämän osa-alueen kannalta. Hyödyttää jos hyödyttää. Ihminen on kuitenkin kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, vaikkei suoraa panos-tuotos-suhdetta aina voikaan määrittää.

Tiedän monia, jotka haluavat pitää työminänsä ja vapaa-aikaminänsä erillään. Se on ihan ok, kunnioitettakoon sitä päätöstä. Itse ajattelen kuitenkin niin, että kun ihminen viettää noin puolet hereilläoloajastaan töissä ja kun oma persoona on tietotyössä aika merkittävä työväline, niin olisihan se tosi rankkaa ruveta hirveän tietoisesti lokeroimaan duunipersoonaansa ja vapaa-ajan persoonaansa täysin eri laareihin.

Siispä lupaan tässä nyt itselleni, että työ- ja harrastusminä saavat jatkossakin mennä sekaisin, jos siltä tuntuu (toki tilanteessa tilanteen mukaan). Jos näyttää siltä, että prosessimuutos on helpompi selittää sarjakuvalla kuin laatikoilla ja nuolilla, niin sitten piirretään sarjakuva. Ja toisinkin päin: jos logistiikan ja aikataulujen järjestely tuo tyydytystä myös vapaa-ajalla, niin kyllä tässä maailmassa matkakohteita riittää Junna-travelsin matkanjohtajalle sumplittavaksi.