Tuubi
Mulla on taas kirpparipöytä vuokrattuna. Tavaraa on lähtenyt ehkä kolmen-neljän muuttolaatikollisen verran, ja koko ajan olen haukansilmä kovana skannaillut kämppää, että minkä irtaimen voisikaan realisoida. Uutta tavaraa ei tee mieli, ei sitten lainkaan. Tosin tiedän, että esimerkiksi t-paitoja alkaisin oikeasti tarvita lisää. Ongelma vain on se, että a) kaupan t-paidat ovat usein tosi huonolaatuisia, niistä näkyy läpi, b) usein t-paidat ovat kovin lyhyitä tällaiselle hujopille ja c) ei hotsita lähteä hikoilemaan vaatekauppoihin.
Keräilen tässä rohkeutta, josko uskaltaisin kokeilla t-paidan surauttamista itse. En erityisemmin pidä trikoon ompelusta, varsinkaan kaarevien muotojen surauttelusta, kaula-aukosta ja muista päärmeistä nyt puhumattakaan. Eli tällä logiikalla tykkään ainaoastaan sivu- ja olkasaumojen ompelusta – jos siis kappaleet olisivat valmiiksi leikattujakin.
Päätin kuitenkin tehdä tuttavuutta ties kuinka monetta kertaa trikoon kanssa, jos vaikka sen työstäminen olisikin muuttunut tässä tauon aikana vähemmän ällöksi. Lähdin liikkeelle helposta: köyhän naisen Buff. Noin 50 x 50 cm palanen trikoota, yksi pystysauma ja avot. Mainio lenkkikauluri. Kirahvi on mulle, nosturikuosi miehelle ja keskimmäinen aito Buff, joka toimi mallikappaleena.
Tässähän saattais vaikka innostua kokeilemaan t-paitaa…