Seitsemän veljestä, seitsemäs laatikko
Alun perin ajattelin, että 7 muuttolaatikollista olisi varmaankin sopiva ja realistinen määrä tavaran vähentämiselle. Sen seitsemän laatikkoa kamaa on nyt kasassa, ja tuntuu, että vielä irtoaa pari lootaa.
Tämän laatikon täyttämiseksi tein muun muassa uuden saneerauskäynnin vaatekaappiin ja nakkasin vanhentunutta kosmetiikkaa menemään.
Heitin seitsemännen laatikon sekaan myös jonkin verran lisää kirjoja: kertakäyttöisiä hömppäromaaneja, Ilkka Remeksiä, Tuntemattoman sotilaan, Aleksis Kiven Kootut teokset. Muita klassikoita, kuten Vänrikki Stoolin tarinat ja Romeon ja Julian olin heittänyt pois jo aiemmin. Luovuin myös kasasta ammattikirjallisuutta – kiertoon lähti talvibetonointiopas, AutoCAD-opas sekä Hirsitalo-käsikirja.
Kirjat ovat herättäneet tähän mennessä ristiriitaisimpia luopumisen tunteita. Minut on kasvatettu kunnioittamaan kirjoja, joten niistä luopuminen tuntui aluksi sivistyksen häväistykseltä. Mutta mitä tekee sivistyksellä hyllyssä, eikö sen pitäisi olla päässä tai sielussa tai missä se nyt sitten fyysisesti sijaitseekaan? Valtaosa omistamistani kirjallisuuden klassikoista sai siis lähteä – järkeilin, että ne saa lainattua kirjastosta, jos niitä haluaa lukea. Ainoat hyllyyn jääneet klassikot olivat Sinuhe (siitä pidän oikeasti) ja Kalevala (se vaan on niin friikin hieno).
Mitä hyllyyn sitten jäi?
- Lohtukirjoja, esim.
- Vihervaaran Annat
- Runotytöt
- Erlend Loet
- Miika Nousiaiset
- Kulttuureista kertovia kirjoja, kuten
- Opas Venäläisyyteen
- Äiti Venäjän ABC
- Mad Manners
- Populaaritiedettä, mm.
- Bill Brysonit
- Jared Diamondit
- Historiaa, pääasiassa
- Suomen
- Helsingin
- Eri yhteisöjen historiikkejä
- Enempi tai vähempi yhteiskunnallisia teoksia, esim.
- Markkinat ja demokratia
- Kuinka humpuukki valloitti maailman
- Matkaoppaat
Suurin säilytettävien kirjojen kategoria oli kuitenkin inspiraatio-ja harrastuskirjat. Niitä on vaikeinta lainata kirjastosta tai tutuilta. Niiden on oltava käsillä kun inspiraatio iskee (ja juuri siksi niiden on todella oltava myös näkyvissä, ei missään peittävien kaapinovien takana). Toki harrastuskirjoistakin osa sai mennä – tällaisia olivat esim. Stitch and Bitch -oppaat. Koin, että ne ovat tehtävänsä tehneet – herättäneet kässäintoni ruususen unesta vuonna 2006 – mutta tässä ja nyt aika on ajanut minun osaltani niiden ohi.
Sanottakoon vielä loppuun se, että minä pidän pokkareista! En siksi, että niistä olisi muka jotenkin helpompi luopua (minusta pokkarit ovat aivan yhtä arvokkaita kuin kovakantisetkin), vaan siksi, että standardimittaisina ne on helpompi säilyttää. Plus että ne istuvat meikäläisen käteen paremmin kuin kovakantiset. Niin, ja vihaan äänikirjoja – lukemaansa pystyy kuvittamaan mielessään, kuulemaansa ei.
Juu, pokkarit on parempia, sillä ne ei koske niin paljon, kun tipahtavat naamalle sängyssä lukiessa. Plus en oo koskaan tajunnut niiden kovakantisten kirjojen kansilehtiä, revin ne aina irti, kun ne vaan häiritsee.
Mikä se harmaa kirja päällimmäisenä kuvassa on?
Ja samaa mieltä äänikirjoista, oikeastaan täysin samoista perusteista. Samasta syystä vähän harmittelen kirjoista tehtyjä leffoja. Esim. Sormusten herran olen lukenut aika monta kertaa, mutta leffojen jälkeen oma mielikuvitus vähän rajoittuu ja mielikuvat tulee väkisinkin siitä leffan visuaalisesta maailmasta. Tästä johtuen yritän edelleen pitää kiinni siitä, että kirja luetaan ennen elokuvan katsomista. Voi sitten leffaa katsoessa kiroilla, kuinka se ei yhtään vastaa sitä kirjaa 🙂
Siis niitä kannen ympäri meneviä paperilärpäkkeitä? Ne on niin turhia!
Miika, se on Tuntematon sotilas. Haluutko:)?
En myöskään ymmärrä, miten jotkut pystyvät kuuntelemaan äänikirjoja vaikka fillaroidessa – eikö silloin pidä keskittyä liikenteeseen?
Kiitti, meillä on jo ukin jäämistönä yksi Tuntemattoman kopio. Se tosin on vähän heikossa hapessa, mutta tunnesyistä en halua siitä luopua. Jos jollakulla on tiedossa paikka, jossa vanhoja kirjoja voi korjata, niin vinkit otetaan mielellään vastaan.
Samaa mieltä kannen suojista. Kirjat sitäpaitsi näyttävät paremmilta kirjahyllyssä ilman niitä 🙂
Tää ei perustu tietoon, mutta kannattaa kysyä silti: Pinkomo Iso-Roballa. Se on siis suutari- ja sekatavaraliike. Ne kaverit on ihan älyttömän taitavia ja hyvällä tavalla ammattiylpeitä. Jos ne ite ei korjaa kirjoja, niin ne voisivat tietää, mistä kannattaa kysellä.
Kiitti vinkistä. Webbisivut löytyivätkin helposti, joten pitääpä pirauttaa ja kysäistä.