13 – Tölkki-Lucia

Lucian päivä on ehkä vuoden traumaattisin päivä. Olisin aina halunnut olla Lucia. Minulla oli pienenä pitkät vaaleat hiukset ja laulaessa pysyin nuotin syrjässä kiinni – olisin siis ollut hyvin luonteva valinta Luciaksi. Tiedän, että minulla on kohtalotovereita, ja heistä jotkut ovat katkeroituneet siitä, että ovat missanneet koko Suomen virallisen Lucian tittelin. Minulle olisi kyllä riittänyt pelkkä Korvenkylän ala-asteen Luciuus. On aika kohdata lapsuuden trauma silmästä silmään. 
Tarvitset: Valkoista, punaista, keltaista ja ruskeaa akryylimaalia, siveltimiä, keltaista lankaa, vanupuikkoja, vihreää pahvia, liimaa, mustan tussin, punaista huopaa, valkoista piipunrassia ja tyhjän juomatölkin. Lisäksi: Sakset ja läpinäkyvää teippiä.
Maalaa tölkin sivut kahteen-kolmeen kertaan valkoisella maalilla ja tölkin päällinen ihonvärisellä maalilla. Maalaa valkoiset täplät silmiksi ja posket vaaleanpunaisella, jos haluat.
Kun maali on kuivunut, ota napakka ote tölkin edustasta ja heimlichmaisesti paina tölkin edusta sisään.
Leikkaa langasta noin 20 cm pitkiä haivenia. Puolita vanupuikot, dippaa pumpulipää ensin keltaiseen maaliin ja tiplauta sitten hieman punaista maalia liekiksi. Taivuttele piipunrassista kädet.
Teippaa puolikkaat vanupuikot yhtä lukuunottamatta vihreän pahvin taakse. Sulje pahvinpala ympyräksi pienellä liimapisaralla.
Liimaa hiukset tölkin yläreunaan, kädet kylkiin ja huopasuiru vyötärölle. Piirrä tussilla pupillit silmiin. Asettele kynttiläkruunu päähän; tee tarvittaessa lovet kruunun alareunaan ja auta pienellä liimatilkalla. Purista viimeinen jäljellä oleva vanupuikkokynttilä nyrkkiin. Väännä toinen käsi kuninkaalliseen vilkutukseen.
Saa-an-taa-a Lu-u-cii-i-aa! San-taa Lu-cii-aa!