Tunnustuksia taimien äärellä

Esikaupunkiviljelmällä on eletty jännittäviä aikoja. Oppimista (meikäläinen) ja itsenäistymistä (taimet) on selvästi havaittavissa.

Taimet pitäisi kuulemma koulia siinä vaiheessa, kun ensimmäinen varsinainen lehtipari alkaa puskea esiin sirkkalehtien jälkeen. Kuten aiemmin kerroin, viherpeukaloni on keskellä kämmentä, joten tässä ohjeessa oli meikäläisen sanavarastolle kaksi uutta ja tässä yhteydessä vieläpä kiusallisen oleellista termiä: koulia ja sirkkalehti.

Olen kyllä sujuvasti käyttänyt ilmausta ”elämä koulii”, ja yhdistänyt sen vastoinkäymisiin ja vaikeuksien kautta voittoon -tyyppisiin sattumuksiin, mutta vasta nyt oikeasti tajusin, että kouliminen tarkoittaa taimien siirtämistä idätyspurkista väljempään multaan. Elämä siis toisinaan istuttelee meitä isompiin ruukkuihin. Mikä on tavallaan ihan järkeen käypää. Elämä koulii -sanonta sai juuri päässäni astetta positiivisemman ja toiveikkaamman merkityksen.

Sirkkalehti on ollut minulle tuttu termi ainoastaan kotimaisten kasvistensirkkalehtimerkistä, mutta olen vain ajatellut, että onpahan siinä merkillä harvinaisen epäytimekäs nimi. Mutta nyt minulle valkeni, että sirkkalehdet ovatkin siis ne kaksi ensimmäistä lehteä, jotka taimi kasvattaa. Muistelen, että kolmen vuoden takaisen tomaattiräpellykseni yhteydessä anoppini ohjeisti minua nyppimään sirkkalehdet pois, mikäli niitä ilmestyy varteen tai oksien päihin tomaatin kukkimisen jälkeen. Minä mitään nyppinyt pois, kun en tiennyt, mitä olisi pitänyt nyppiä. Se ehkä selittää silloista sadon niukkuuttakin: kasvin voimat varmaankin hukkaantuivat varren kasvattamiseen eikä voimia jäänyt tomaateille.

Katsotaan, kuinka taimet selviävät isommissa ruukuissaan. En vielä raaskinut sijoittaa niitä parvekkeelle. Istutin niitä ehkä aika tiheään ja aika monta taimea per ruukku, koska varastoissani oli pääasiassa isoja ruukkuja. Olen nääs aiemmin erikoistunut juuri keskisuurten huonekasvien saattohoitoon.