Valoa kansalle, kauneutta ja rohkeutta keittiöön

Eilen tulikin juhlittua yllättävän paljon. En normaalisti pidä kauheasti uudesta vuodesta, se on jotenkin ollut semmonen pakkojuhla, mutta eilen oli ihan kivaa ja leppoisaa.

Päivällä olimme kummityttömme 1-vuotissynttäreillä. Ilmassa oli jo pienoisia lahjakriisin merkkejä, kun kaikki kauppojen lelut olivat ihan totaalista krääsää ja vaatteet sellaisia, ettei niihin olisi voinut piirtää itse mitään. Alunperin tylsännäköinen pöytälamppu toi kuitenkin pelastuksen. Kummityttömme mielestä lamppujen sytyttely ja sammuttelu on juuri nyt kuuminta hottia, joten tuhrustelimme valkoiseen kangasvarjostimeen epämääräisiä öttiäisiä. Tässä minun osuuteni varjostimen koristelusta:




Toiset kekkerit olivat yhdistetyt tuparit ja uuden vuoden kemut. Suolan, leivän tai viinipullojen vieminen on mielestäni aika ankeeta, joten tusasin ”ihanan” Brooke ja Ridge -essun. Kangas on Anttilan verhokankaita ja Kaunarit painettu vuosi sitten joulumyyjäispaitojen yhteydessä. Lopputulos oli kuitenkin mielestäni karmaisevan ihku. En kyllä tiedä, kumpi on pahempi: alaston kokki vaiko Kaunari-kokki.