Tag Archive: Ruoka

Ei liian makea suklaakakku

Tuli tarvetta suklaakakulle. Oli nääs vähän mälsä päivä töissä. Olin syönyt jääkaapista loput haukipullat, joten pientä hyvittelypainettakin oli ilmassa. Ja ilmasta apropoo, niitäkin oli pidellyt, mutta tuulet kääntyi ja kolea matalanrintama painoi päälle. Yksinkertaisesti:… Lue loppuun

Japanilainen ruoka

Ennen reissua ajattelin japanilaisravintoloiden menujen koostuvan pitkälti kalasta ja riisistä. Ajattelin, että sushiravintoloita olisi joka korttelissa. Luulin väärin. Sushimestoja osui tiellemme itse asiassa aika harvakseltaan ja söimme suupalan kokoisia susheja vain kerran Kiotossa. Raakaa kalaa,… Lue loppuun

Sihteeri & rullat

Pari vuotta sitten muuan opiskelukaveris-diploomis-insinöörit  löivät hynttyyt yhteen ja perustivat pienpanimon vanhaan navettaan. Tähän saakka kaverit ovat toimittaneet tavaraa olutravintoloiden hanoihin, mutta eilen jäbät veivät panimotouhunsa seuraavalle etapille: Sihteeri-olutta saa nyt pullossa pääkaupunkiseudun ja… Lue loppuun

Kokemuksia Kauppahalli24:stä

Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut kokeilevani jotain nettiruokakauppaa, mutta en ole saanut sitä viimeistä potkua persuuksille. Se on sysäytynyt ajatuksissani sellaiseksi viimeiseksi oljenkorreksi, että jos olemme kummatkin tosi kipeitä, niin sitten voisi kokeilla. Taannoisen keittokirjakirjoituksen seurauksena… Lue loppuun

Älä kokeile tätä kotona: ahvenfileet

Hommasin Safkaa 2 -keittokirjan, koska tykkäsin ykkösosan resepteistä niin paljon. Tänä viikonloppuna päätin korkata kirjan, ja ensimmäiseksi ohjeeksi valikoitui sinappihunnutetut ahvenfileet kera japanilaisen kurkkusalaatin. Suunnitelma töksähti heti kalatiskillä, kun ahventa ei ollutkaan tarjolla… Lue loppuun

Hito hyvä pasta karponaara

Miehä oo kotosi Joutsenost, siit iha Imatrannaapurist.  Tai siis nykysihä Joutsenokii on Lapeskii, mut enivei, sillo ko mie asui viel siel, ni enemmähä mie aikaa vieti Kulmil ku Tsenos, ko meikäläiset asu iha… Lue loppuun

Salmon soup for Andy

Tällä kertaa kirjoitan englanniksi, sillä autan brittiläistä kollegaani hädässä. Nimittäin kalakeittohädässä. As we all know, British kitchen is famous for it’s ”delicacies”. Haggis, sandwich and chips, fish and chips, crisps. Well, I’m happy… Lue loppuun

Pank

”Tervetuloa tädit! Eivätkä mitkä tahansa tädit, vaan lapsettomat uratädit, joilla ei ole muuta tekemistä kuin hemmotella sisarustensa lapsia tai kummityttöjä ja -poikia.” Näin kirjoitti Annamari Sipilä 12.1.2014 Hesarin Naisen kylkiluu -kolumnissa. Tunnustan. Olen pank,… Lue loppuun

Tosi hyvä guacamole

Minusta texmex-ruoka kuuluu pikkujoulukauteen sekä uuden vuoden juhlintaan. Siis nimenomaan texmex, ei mikään oikea meksikolainen, vaan tämä suomalaistettu, valmismausteseosten säväyttämä versio ruuasta, jota iguanat, chicosit, santafet ja oldelpasot tarjoavat. Olen paikallistanut tämän fiksaation… Lue loppuun

Joulun tunnelmia

Joulu oli suloinen ja rentouttava. Parasta jouluruokaa oli kylmät kalat ja riisipuuro. Löhösin sohvalla Zlatan Ibrahimovicin ja Ville Haapasalon kanssa. Ei tarvinnut huolehtia, pysyykö langat käsissä vai lähteekö touhu lapasesta. Nyt on kerrassaan rentoutunut ja… Lue loppuun

  • Arkisto

  • Lisätietoja