Category Archive: Asiakkaana

Surffitukka Sydämen Pohjasta

Vapun jälkeen perjantaina kello 9 astelin freesinä kampaajalle. Freesinä ihan oikeasti, tukkakin oli teekkarilakin jäljiltä jotenkin yllättävän raikas. Mulla oli aika varattuna uudelle kampaajalle tutussa kampaamossa, ja annoin hänelle vapaat kädet. Kampaaja pyöritteli minua… Lue loppuun

Kokemuksia Kauppahalli24:stä

Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut kokeilevani jotain nettiruokakauppaa, mutta en ole saanut sitä viimeistä potkua persuuksille. Se on sysäytynyt ajatuksissani sellaiseksi viimeiseksi oljenkorreksi, että jos olemme kummatkin tosi kipeitä, niin sitten voisi kokeilla. Taannoisen keittokirjakirjoituksen seurauksena… Lue loppuun

Rouva on tullut kotiin

Viime viikonloppuna pyörähdin Vanhan Sataman kässämessuilla. Mulla oli vain yksi tavoite: testata ompelukoneita. Tiesin, että haluan ompelukoneen, en tietokonetta. Näissä asioissa olen vanhan liiton naisia. En usko elektronisiin tikkivalintoihin enkä automaattisiin langanpujotuksiin. En… Lue loppuun

Keittokirjojen uusi kolo

Kun silmä tottuu johonkin epäkohtaan, niin sitä on todella vaikea korjata. Keittiömme nurkassa on ollut törkyläjä siitä lähtien, kun muutimme. Siis reilut 4 vuotta. Ei se ole pahemmin häirinnyt, kun siihen on jo… Lue loppuun

Tervetuloa!

Tervetuloa uudistuneeseen Huippuhommaan! Se on tuparit ny, joten suolaa ja leipää, olkaa hyvä: Olen jurnuttanut Huippuhomma-blogia lähes 8 vuotta melkein 500 postauksen verran samalla sabluunalla Bloggerin puolella. Viime vuoden lopulla alkoi tuntua siltä,… Lue loppuun

Muuttolaatikkoleikin seuraamuksia

Muuttolaatikkoleikki on ollut todella silmiä avaava ja puhdistava kokemus. Ihan kuin olisi päässyt eroon ylipainosta. Kämpän järjestyksessä ei ole tapahtunut vielä suurta muutosta, mutta kyllä se siitä. Jotain konkreettisia tekoja ja hyviä oivalluksia… Lue loppuun

Kirpparikokemuksia

Muistoni itsepalvelukirppareista on 1990-luvun Imatralta, Megatorilta. Siellä oli vähän hämärää ja loisteputkista johtuen kelmeää. Siellä haisi tunkkaiselta mutta sieltä saattoi löytää aarteitakin. Eniten oudoksutti, että siellä myytiin shampoopullojen ja huulipunien jämiä sekä (ymmärtääkseni… Lue loppuun

Asiakassuhdetta ei voi ulkoistaa, Artek

Haluaisin uskoa, että suomalainen design on ikuista. Haluaisin uskoa, että suomalainen design on laadukasta. Haluaisin nähdä, että suomalainen design menestyy maailmalla. Mutta sitä ennen haluaisin, että suomalainen design petraisi asiakassuhteen hoitamisessa. Ihastuimme loppukesästä… Lue loppuun

Kaksi kivaa kampaajakokemusta

Pari kuukautta on kulunut kipeästä kampaajatilityksestäni, ja kampaajarintamalla elämäni on mullistunut täysin. Taannoisen tilitykseni jälkeen sain huikean määrän kampaajavinkkejä ystäviltä ja tutuilta sekä tervetulotoivotuksia kampaamoyrittäjiltä itseltään – kiitos niistä. Nyt olen kokeillut kahta loistavaa… Lue loppuun

Etsitään tositarkoituksella: kampaaja

Minut on jätetty. Katalasti ja katkerasti. Eikä ole ensimmäinen kerta. Ihmissuhdeasiani ovat ihan kunnossa, kyse on kampaajasta. Minulla on aikuiselämäni aikana ollut kaksi vakkarikampaajaa ja useita… kutsutaan heitä nyt vaikka irtokampaajiksi – siis… Lue loppuun

  • Arkisto

  • Lisätietoja