Kameran kätköistä

Kappas, olihan näitä joululahjoja vielä pari, mutta kun olin tehnyt nämä jo lokakuussa, niin meinasivat unohtua kameran syövereihin. Viimevuotinen kärmes aiheutti 2-3-vuotiaissa lahjan saajissa sellaisia riemun kiljahduksia, että päätin uusiokäyttää idean tänä jouluna… Lue loppuun

Pikkuisen paremmat perunapiirakat

En tiedä ketään, joka ei pitäisi karjalan piirakoista – siis niistä riisisistä. Mutta aika moni nyrpistää nenäänsä perunapiirakoille. Tosin minä uskon, että syynä perunapiirakkakammoon on monen kohdalla jompikumpi seuraavista: joko he ovat syöneet… Lue loppuun

Angry Birds -mobile

Joulupukki toi 1,5 kuukautta vanhalle veljenpojalleni neulahuovutetun Angry Birds -mobilen. Ajattelin, että Angry Birds kertoo mukavasti tästä ajasta, jota hän ei itse tule muistamaan, mutta jolloin hän kuitenkin on hengannut jo mestoilla. Ja… Lue loppuun

Joululahjahilut

Tämän vuoden joululahjat (joulukalenterissa nähtyjen lisäksi) koostuivat paljolti koruista, avaimenperistä ja heijastimista. Syy siihen on työväenopiston korukurssi, jonka kävin marraskuussa, siis parhaaseen mahdolliseen joululahja-askarteluaikaan. Kurssin parasta antia oli kuvansiirto, jota teimme metallin lisäksi… Lue loppuun

24 – Nörttien ovikranssi

On viimeisen luukun aika! Sen kunniaksi toivotetaan joulu tervetulleeksi huusholliin ovikranssilla. Ovikranssit ovat kovin usein kovin imeliä tai sitten ihan tusinakamaa – joko havuja tai risuja. Vielä kuukausi sitten ajattelin, etten koskaan laita kranssia… Lue loppuun

23 – Tulppaaniasetelma

Meidän suvussa hortonomiset lahjat ovat keskittyneet floristi-siskolleni. Minulla on viherpeukalo töröttänyt aina melkoisen keskellä kämmentä; kuivien risujen kasaaminen kimpuksi oli pitkään ainoa kukkia & sidontaa -osaston taidonnäyte, mihin pystyin. Tämän siskoni innoittaman tulppaaniasetelman… Lue loppuun

22 – Sorminuket

Lahjakortti on aivan oivallinen joululahja – oli kyseessä sitten kulttuuririento, kirja- tai urheilukaupan lahjakortti tai vaikka vapaudut vankilasta -tyyppinen kortti, jolla voi lunastaa yhdeksi illaksi lapsenvahdin. Lahjakortin syvin olemus on turhan krääsän välttäminen;… Lue loppuun

21 – Puolukkajugurttikakku

Tykkään kirpeästä ja happamasta sekä piparkakun mausta. Niinpä olen hekumoinut jo lokakuusta lähtien piparkakkupohjaan tehdyllä puolukkakakulla. Hanke meinasi kaatua puolukoiden puutteeseen (fiksumpi olisi ehkä tarkistanut ennen leivontaurakan alkua, onko pakastimessa puolukoita), mutta pakkasen… Lue loppuun

20 – Joulupallot

Oliko se viime- vai toissajouluna, kun ne kahden ruotsalaismiehen neulomat joulupallot nousivat tosi koviksi hiteiksi? En silloin oikein ehtinyt villitykseen mukaan, joten otan vahingon nyt takaisin. Ruotsalaisukkeleiden villaisia palloja kehuttiin helpoiksi ja nopeiksi… Lue loppuun

19 – Paketointi

Lahjojen paketointi aiheuttaa ainakin minulle päänvaivaa. Jotenkin se paperi aina ryttääntyy ja paketista tulee epämääräinen möhkäle vaikka lähtökohta olisi kuinka symmetrinen pakkaus tahansa. Tänä vuonna koitin tsempata pakettien kanssa. Tarvitset: Lahjapaperia, kakkupaperia, nauhaa,… Lue loppuun

  • Arkisto

  • Lisätietoja