Minimökkijuhannus kaupungissa

En ole mikään himomökkeilijä. En etenkään juhannuksena. Olemme viettäneet useamman juhannuksen kaupungissa milloin mistäkin syystä. Ehkä yksi suurimmista syistä on ollut se, että en ole koskaan aloittanut kesälomaa juhannukselta, ja senpä vuoksi reissaaminen… Lue loppuun

Bon Jovage

Pakko tunnustaa, en ole koskaan suhtautunut musiikkiin kovinkaan suurella tunteen palolla. Tai siis kyllä jokin kappale oikealla hetkellä saa aikaiseksi kylmät väreet, ja toisinaan tuntuu, että voisin pakahtua johonkin tiettyyn hetkeen sopivan biisin… Lue loppuun

Ruottalaissukat

Kyllä täällä hengissä ollaan, vaikkei juuri mitään puuhatakaan. Minun oli tarkoitus tehdä tänne joulukalenterin tapainen kahdeksan luukun prinsessahääkalenteri Madden häitä fiilistelläkseni, mutta ei ole ollut aikaa puuhastella. Jää siis countdown Ruotsin prinsessahäihin tekemättä.… Lue loppuun

Paperiton kotikonttori

Kaksi viikkoa on kulunut kotimme retroharjoituksesta. Sinä aikana nenäliinatupot ovat löytäneet tiensä roskikseen entistä nopeammin,… …vanhat kahvipurkit ovat muuttuneet kuittipurkeiksi, joiden sisältä löytyy jo kuittejakin… …ja mikä parasta, piirrustus- ja askartelupapereilla on nyt oma siisti… Lue loppuun

Hauskaa Wappua!

Ämpärin kyljessä lukee ”Herra Kiljusen parempi kilju”. Ämpärissä putputtaa sima – käymistuote sekin. Itte tein, ekaa kertaa ikinä. Siitä fariinisokeripussin kyljestä. Paitsi että höläytin liikaa fariinisokeria, joten jätin tavan sokerin pois. Eli tein… Lue loppuun

Koti kuntoon -retro

Teräsbetonisesta taustastani huolimatta työskentelen softatalossa. Meillä hommia tehdään ketterillä menetelmillä, ei varmaankaan mitenkään puhdasoppisesti mutta joten kuten soveltaen. Vaihdoin hiljattain tehtäviä talon sisällä, ja nykyisissä tehtävissä menestyäkseni minun on kartutettava ymmärrystäni ja taitojani softakehityksestä. Ei… Lue loppuun

Löydöksiä himalomasta

Loman viimeiset päivät menivät niin hujauksessa ystävän polttareissa, ulkoillessa ja syödessä, etten ehtinyt koneen ääreen istahtaa. Lomani ja ihmiskokeeni ovat siis ohi ja palasin tänään into piukeana töihin – liekö syy rentouttavassa lomassa,… Lue loppuun

Hemmoloma, päivät 4 ja 5

Sain viikko sitten idean osallistua Jolien henkilökohtaiselle meikkikurssille osana hemmottelulomaani, ja ihanteelliseksi päiväksi ajattelin kiirastorstaita. No, eihän se enää tällä varoitusajalla onnistunut, vaan kurssi olisi pitänyt varata 3-4 viikkoa etukäteen. Jatkan siis samoilla… Lue loppuun

Hemmoloma, päivä 3

Tänään matkakohteeni Helsinki aiheutti hetkellisesti sellaisen turhautumisen, että tuli ikävä Tukholmaa. Olin nimittäin pyhittänyt päivän shoppailulle. Sovitin varmaan 30 riepua ja sain ostettua yhden mustan persoonattoman neuleen. Että se siitä shoppailuparasiitista. No, sain… Lue loppuun

Hemmoloma, päivä 2

Loman toinen päivä alkoi turistimeiningeissä, siis lomakorttien postittamisella. Lomaterveiset lähti jokaiselle kummilapsellemme. Helsinki-aiheiset postikortit ovat kyllä yleisesti ottaen ihan älyttömän rumia. Onneksi tätä kirjoittaessani luin Virkkukoukkusen Facebook-sivuilta, että Koukkuselta on just ilmestynyt Helsinki-aiheisia… Lue loppuun

  • Arkisto

  • Lisätietoja