Valkoista valkoisella

Ystäville on tavallaan ihanaa ja tavallaan kamalan riipaisevaa tehdä lahjoja. Minulle on hirveän tärkeää tehdä itse, sillä tavoin saan ihan eri tavalla tunnetta mukaan lahjaan. Ristiriita syntyy siitä, kun haluan kuitenkin kunnioittaa myös… Lue loppuun

Jemma

Pari postausta sitten joku toivoi kommenttilootassa juttua askartelutarvikkeiden säilytysratkaisuista. Meillä työhuoneen pelastus on Ikean Bestå-hylly, joka kattaa käytännössä yhden seinän kokonaan. Ihanat pomppusalvoilla varustetut ovet ovat suoraviivaisen yksinkertaisen näköiset, luovat valoisuutta ja mikä parasta: peittävät… Lue loppuun

Oi kuusikuu, oi kuusikuu ja lehväs uskolliset

Uusi Musta heitti ilmoille haasteen, jossa olisi tarkoitus pärjätä koko syyskuu kuudella vaatekappaleella (poislukien alus-, urheilu-, ulko- ja juhlavaatteet sekä kengät, sukat ja asusteet). Voin ihan häpeilemättä myöntää, että minulle 6 vaatetta tekisi… Lue loppuun

Kuinka kesäkurpitsa kesytetään

Sain Johannalta rakkaudella kasvatetun, huikean muhkea kesäkurpitsan. Osa kurpitsasta upposi pastaan: 1 sipuli1 fenkoli1 pieni kesäkurpitsa (tai kolmasosa jättiläiskurpitsasta)puolikkaan sitruunan kuori1-2 dl hapanta valkoviiniä1 prk Pirkan savustettuja simpukoita öljyssävähän simpukoiden öljylientäsuolaamustaa ja valkoista… Lue loppuun

Kaikki alkaa silloin alusta

Viikonloppuaamut voi sitten olla ihania. Jos sattuu heräämään riittävän aikaisin, muttei liian, ja kuitenkin niin, että ehtii lukea Hesarin rauhassa. Tänä aamuna kinkku oli loppu, joten korvasin puutteen uppomunalla: 2 litraa kevyesti kiehuvaa… Lue loppuun

Anopille Niket

Anopilla oli synttärit. En hommannut anopille lenkkareita, kuten Siivottomassa jutussa, vaan tein kortin. Noi rihmat, sakset ja toi valkoinen juttu ei oikeesti kuulunut korttiin, mutta ne nyt sattui olemaan sopivasti hollilla rekvisiitaksi.

Royalist? Ja visst!

Nyt äitiäni ja siskoani ehkä hävettää ja herra taloudessamme tuhisee: meitsi skräppää prinsessoja. Mutta miulla on hyvä selitys. Kun ilmat kerran viilenivät, niin tuli pakottava tarve nypertää jotain. Eikä miulla oikein ollut valokuvia… Lue loppuun

Aarne Alligaattori

Veljenpoika täytti hiljattain vuoden, joten hän on alligaattorinsa ansainnut. Toivottavasi Aarne ei oo liian pelottava.

Vihreä salonki

Vihdoinkin työhuoneemme alkaa olla edes jonkinmoisessa kuosissa. Viimeisin saavutukseni työhuoneessa on verhot, jotka sain lopultakin ommeltua viime syksyn Design Marketista ostetusta Vallilan Katariina Suuri -kankaasta. Verhojen ompelu ei ehkä ole teknisesti kovinkaan huikea… Lue loppuun

Noch einen Koffer in Berlin

Ihana, ihana kesäloma alkoi Berliinin reissulla. Tämä oli toinen kertamme kaupungissa ja senpä vuoksi suurin tavoite olikin keskittyä kaupungilla maleksemiseen tiukkatahtisen nähtävyysbongailun sijaan. Ja kyllä kannatti. On se vaan niin rento ja mukava… Lue loppuun

  • Arkisto

  • Lisätietoja