Seiniin tuijottelun jalo taito

Muutama viikko sitten tosi moni Facebook-kavereistani ja Twitter-seurattavistani jakoi Hesarin kolumnin, joka oli varustettu otsikolla ”seiniin tuijottelun jalo taito”. Ensilukemalla minulle nousi otsikosta ainoastaan ajatus: ”no, toivottavasti ne seinät ovat edes hauskat, jotta… Lue loppuun

Päästäisen munia

Viime torstaina Hesarin ruokasivut kirjoittivat tikku-kakuista. Olin kokeillut vastaavia palleroita aiemminkin, silloin Domino-kekseistä tehtyinä, mutta nyt piti saada jotain pientä pääsiäismäistä herkkua, joten ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Murskasin noin 250 – 300… Lue loppuun

Ukkeli ja kuukkeli

Jorma soittaa!

Kummityttö ja sen sisko täyttävät 3 vuotta. Lahjaksi hommasin heille leikkikännykät (aidoilla soittoäänillä, tietty, onnea vaan vanhemmat) ja tokihan surautin heille myös kännykkäpussit. Historiallista, sillä ei kai tuota Jorman aikaa enää kauaa kestä.

Keskeneräinen Tunna

Muotokuvakurssilla olen opetellut viime aikoina lähinnä hiusten piirtämistä, kumittamista ja mittaamista. Kumittaminen on kyllä kaikkein vaikeinta. Ja edelleenkin on ihan hirveä valkoisen paperin kammo meikäläisellä. Ihan itseäni koulutaakseni päätin, että postataanpas tänne keskeneräinen… Lue loppuun

Tieteellistä torttuilua

Tänä vuonna ei tullut testattua yhden yhtä uutta Runebergiä. Itse asiassa R-bergailut jäi hyvinkin vähälle. Mutta jotain uutta näkökulmaa tämäkin vuosi toi tullessaan. Syöksyin lauantaina Stockan leipäosastolle ja totesin, että siinäpä on torttu… Lue loppuun

Pidempiä helmoja ja lahkeita, pliis!

Minulla ja ystävälläni on noin 30 cm pituuseroa. Silti kärsimme samasta vaateongelmasta: sopivanmittaisten housunlahkeiden löytäminen on lähestulkoon mahdotonta. Ystäväni on ratkaissut ongelmansa boikotoimalla housuja, siis käyttämällä mekkoja ja hameita: hänellä on ihania liivihameita,… Lue loppuun

Taikurin hattu

Ladies and gentlemen! Kuten näette, tässä meillä on aivan tavallinen taikurin hattu: Ja kuten näette, hattu on aivan tyhjä: Mutta sitten kun sanon simsalabim – niin hatusta nouseekin pupu! Tein siis kummitytölleni synttärilahjaksi… Lue loppuun

Vähän summeerausta ja silleen

2011 oli ihan hyvä vuosi. Yllättävän hyvä. Töissä puhalsi uudet tuulet ja sen myötä uudet mielenkiintoiset haasteet, mutta siviilielämän ja harrastusten puolellakin tapahtui ihan kiitettävästi kaikenlaista kivaa. Maaliskuussa, päivä omien synttärieni jälkeen, neljäs… Lue loppuun

Kuukiviä

Joululahjakoru jätti hingun tehdä samalla ajatukselle jotain itsellenikin. Laavakiviä, hopealenkkejä, hauska lukkorenkula ja kadulta löytynyt, hieman tallaantunut en-nyt-muista-minkä-sarjan hopeinen korvakoru.

  • Arkisto

  • Lisätietoja