Monthly Archive: lokakuu, 2012

To do

Me 1980-luvulla syntyneet kuulumme kuulemma Y-sukupolveen. Meille on tärkeää tehdä merkityksellisiä juttuja merkityksellisten ihmisten kanssa. Työnteossa aika ja paikka ei ole meille tärkeitä – sen vuoksi meidän on vaikea ymmärtää, jos esimerkiksi jossain… Lue loppuun

[kju: ti pai]

Ystäväni saa pian vauvan, ja hänelle järjestettiin vauvakutsut. Ajattelin, että diplomi-insinöörien vauvalle sopii matemaattiset kaavat – tai ainakin matemaattiselta näyttävät kaavat. [kju: ti pai] eli cutie pie eli söpöliini. Idea pöllitty siskoltani.

Kolttu

Barbara pääsi ensimmäiseen tulikokeeseensa männäviikolla, kun se sai toimia iltapuvun mallaajana. Tiedossa oli nimittäin hienot iltajuhlat ja minä kolttua vailla. Yritin tsekkailla iltapuku- ja morsiusliikkeiden nettikuvastoja, mutta oksu meinasi tulla, joten oli pakko… Lue loppuun

Barbara

Ystäväni muuttivat ulkomaille, joten heidän oli hankkiuduttava eroon valtavasta määrästä kamaa. He antoivatkin paljon käyttötavaraa pitkään väliaikaislainaan ystäville ja sukulaisille – käyttötavaraahan kuuluu käytää eikä säilöä mihinkään kalliiseen varastokoppiin tai lapsuudenkodin kellariin.  … Lue loppuun

Hyvempää arkiruokaa

Safkaa -kirjasta on tullut kokeiltua useampaa reseptiä kuin varmaan mistään muusta keittokirjasta tähän saakka – kyse ei siis ole mistään turhasta kirjasta. Aiemmista kokeiluista olenkin jo raportoinut, mutta tässä jatkoa: Rapsakat schnitzelit ja vihreitä… Lue loppuun

Laifstailia, kertakaikkiaan

Uusi Musta on kaiketi tullut tiensä päähän, joten myös kirjoittamani As Oy Betonilähiö -blogi lakkaa olemasta. Harmi, sillä aiheita olis ollut vielä vaikka kuinka ja paljon. No miksi sitten ruodin toisen blogin loppua… Lue loppuun

  • Arkisto

  • Lisätietoja