Tag Archive: Surauttelu

Herra Snaabeli

Mikä kesä tähän saakka! Kyllä loma tekee hyvää! Tänä kesänä minulla ei ole ollut mitään suuria suunnitelmia, ihan vaan vähän lähimatkailureissuja, ja muuten olen tehnyt ihan sitä mitä vaan huvittaa. Varmaan juuri sen… Lue loppuun

Kuolaviltti

Uusin kummilapsemme sai tänään nimen. Ristiäislahjaksi hommasin perinteisen kummilusikan, mutta kaikkien kummilasteni tulee saada ristiäislahjaksi myös jotain itse tehtyä. Niinpä operaatio kangasvaraston pienennys pääsi taas vauhtiin. Tämmöinen kuolaviltti siitä sitten tuli. Ompelin siis… Lue loppuun

Jänikset maailman kartalle

Kummityttöni sai joululahjaksi M.A. Nummisen levyn Jänikset maailmankartalle sekä tärähtäneen jäniksen.

Prinsessasynttärit

Vanhemman kummityttöni synttäreitä vietettiin hieman etuajassa jo tänään. Päivänsankari on tällä hetkellä pahimmassa prinsessaiässä, joten lahjakin oli sen mukainen: kultainen kruunu ja vaaleanpunainen tyllihame. Hameessa on niin monta kerrosta tylliä, että se päällä… Lue loppuun

Kasariheviä

Viikko sitten meillä oli työpaikan pikkujoulut Miami Vice -teemalla. Loistovalinta, nimittäin en ollut aiemmin tajunnut 80-luvun mahtavuutta. Parhaat pikkujoulut ikinä, eikä varmasti vähiten neon punaisten sukkahousujen ja hillittömien olkatoppausten vuoksi. Pikkujouluissa minulla oli… Lue loppuun

Valkoista valkoisella

Ystäville on tavallaan ihanaa ja tavallaan kamalan riipaisevaa tehdä lahjoja. Minulle on hirveän tärkeää tehdä itse, sillä tavoin saan ihan eri tavalla tunnetta mukaan lahjaan. Ristiriita syntyy siitä, kun haluan kuitenkin kunnioittaa myös… Lue loppuun

Aarne Alligaattori

Veljenpoika täytti hiljattain vuoden, joten hän on alligaattorinsa ansainnut. Toivottavasi Aarne ei oo liian pelottava.

Vihreä salonki

Vihdoinkin työhuoneemme alkaa olla edes jonkinmoisessa kuosissa. Viimeisin saavutukseni työhuoneessa on verhot, jotka sain lopultakin ommeltua viime syksyn Design Marketista ostetusta Vallilan Katariina Suuri -kankaasta. Verhojen ompelu ei ehkä ole teknisesti kovinkaan huikea… Lue loppuun

Essu

Isäni täytti hiljan 60 vuotta. Yhtenä osana lahjaa tein hänelle reilunkokoisen suutarin essun vahakankaasta. Ai miksi? No siksi, kun hän on alkanut harrastaa kivien hiontaa, ja siinä tarvitaan kumppareita ja roiskeenkestävää essua. Vahakangas… Lue loppuun

Smirnoff

Kun edellinen tyynyprojekti paisui hiukan turhan isoksi, piti keksiä jotain muuta. Selailin Akateemisessa Make your own misfits -kirjaa, ja nyt meidän sohvan nurkassa nököttää Smirnoff-kettu. Noi misfitsitkin on vissiin tarkoitettu sellaisiksi pieniksi ja… Lue loppuun

  • Arkisto

  • Lisätietoja