Kuolaviltti

Uusin kummilapsemme sai tänään nimen. Ristiäislahjaksi hommasin perinteisen kummilusikan, mutta kaikkien kummilasteni tulee saada ristiäislahjaksi myös jotain itse tehtyä. Niinpä operaatio kangasvaraston pienennys pääsi taas vauhtiin. Tämmöinen kuolaviltti siitä sitten tuli. Ompelin siis… Lue loppuun

Koukussa piirtämiseen

Viime aikoina olen kanavoinut lähes kaikki luovuuden puuskat piirtämiseen. Voi vitsit että se on vaikeaa! On jotenkin hirveen hämmästyttävää, miten paljon esimerkiksi nenässä on tavaraa vielä sierainten alla. Tai miten erilaisia valoja ja… Lue loppuun

Kansanedustajan selkänahasta revittyä

Viime keväänä minulla oli käynnissä keittiön tuolien päällystysprojekti. Urakka jäi ensiyrittämällä kesken, ja heitinkin silloin puolihumoristisena kommenttina, että Jyrki J.J. Kasvin nahkatakista saisi varmasti hyviä, yhtenäisiä paloja päällystysprojektiini. No, internettihän on tunnetusti pieni… Lue loppuun

Muotokuvakurssi

Olen nyt käynyt jonkin aikaa muotokuvakurssilla. Se on kuulkaa kivaa! Piirrän toistaiseksi lyijykynällä. Olemme tehneet erilaisia harjoituksia pään muodosta, kasvojen varjoista, nenästä, silmästä ja korvasta. En malttanut odottaa, koska pääsisin piirtämään kokonaisia kasvoja,… Lue loppuun

Pikku-Einstein

Pikkuiselle veljenpojalle pikkuinen Einstein.

Pikku-jekke

Veljeni perheeseen tuli kuluneella viikolla täydennystä, pikkuinen roteva poika. Vähän meni pikku kaverilla ajoitus pieleen, hän nimittäin suvaitsi tulla maailmaan päivän minun synttäreideni jälkeen. No, tulevaisuudessa saadaan sitten kakkua kahtena päivänä peräkkäin. Nipuli-jänis… Lue loppuun

Riipustuksia

Suomen Partiolaisten tämän vuoden teema on ”suuntaa retkelle, suuntaa kisaan”. Lupasin piirtää muutamia kuvia yhteen partiolehteen teemaan liittyen. Tällaisia tuli.            Edit 20.3. – Korjailin kirjoitusvirheitä. Miten voi kolmeen lauseeseen… Lue loppuun

Korukätkö

Kaverini Johanna tarvitsee materiaalia lopputyöhönsä. Lyhyesti muotoiltuna avunpyyntö oli jotakuinkin seuraava: ”ota kuva siitä, miten säilytät korujasi”. Tämä ei siis ole mikään meemi-haaste, mutta koska olen esitellyt säilytysjärjestelmiäni aiemminkin, ajattelin repostella asialla julkisesti.… Lue loppuun

Ilu ja Masa

Kummityttöni ja hänen kaksoissiskonsa täyttivät jo 2 vuotta! Lahjaksi ikuistin heidän lempilelunsa t-paitoihin. Kirahvi on Ilu ja norsu on Masa. Nirahvi ja kelefantti. Hahmot on painettu seulalla, tein ääriviivojen muotoiset sabluunat. Silmät, suut,… Lue loppuun

Pääasioita

Pakkasesta huolimatta kevättä on selkeästi rinnassa, koska tekee mieli miettiä sisustusjuttuja. Pääosassa päät: Valopäät Hymypää Puupää Oh deer!

  • Arkisto

  • Lisätietoja