R – Reiluus

Reiluus on minulle, ja varmaan monelle muullekin suomalaiselle, hurjan tärkeä asia työelämässä. Esimerkiksi hyvän johtajan on mielestäni oltava reilu – epäreilu kohtelu syö motivaatiota, ja sen muistaa tarpeettoman pitkään.

Juttelin taannoin ruotsalaisen kollegani kanssa arvostamistamme johtajanominaisuuksista. No minä mainitsin reiluuden. Hän haastoi minua ajatuksella, että kaikkia on tosi vaikea kohdella samalla tavalla. Minä siihen, että eihän reiluus sitä tarkoita, että kaikkia kohdeltaisi tasapäisesti samalla tavalla, kun ihmiset kuitenkin ovat erilaisia ja tekevät eri asioita. Minulle reiluus tarkoittaa sitä, että pystytään perustelemaan, miksi päätettiin jotain, miksi kohdeltiin jollain tavalla, miksi joku saa tai joutuu jotakin – ja että tuo perustelu käy järkeen ja reiluudentajuun.

Reiluuden vaatimus ei kohdistu pelkästään kollegoihin tai yksittäiseen esimieheen, vaan myös firmaan systeeminä, instituutiona ja kulttuurina. Olen kuullut monelta haastattelemaltani rekrykandidaatilta, että he ovat valmiita joustamaan, jos firmakin on valmis joustamaan. Tämä kumpuaa nimenomaan reiluuden odotuksesta. Minun kokemukseni mukaan motivoituneet ihmiset ovat kyllä valmiita venymään tosi paljonkin firman hyväksi, mutta vain jos heitä ei pakoteta siihen ja jos he kokevat itse saavansa siitä myös jotain – riittävästi.

Reiluuden tunnetta rakentaa siis se, että kokee itse saavansa samassa mittakaavassa kuin antaa. Joskus avainasemassa on valuutta, jolla yksilö antamista ja saamista punnitsee. Eli että reiluuden tunnetta ei välttämättä saavuteta rahalla: jos annat extra-aikaa, voi olla, että arvostat enemmän sitä, että saat vastineeksi vapaa-aikaa kuin että jos saisit vastaavan määrän rahaa. Ja harvalle aivotyöläiselle riittääkään työn vastineeksi tai motivaattoriksi tietyn palkkapisteen jälkeen pelkkä raha – vapaus, vastuu, arvostus, reiluus ja ”se että pääsee tekemään siistejä juttuja” voivat tietyn palkkapisteen jälkeen paljon merkittävämpiä.